on kyllä naurettavan lyhyt kuvateksti, pahoitteluni siitä. Seuraavassa osassa
tulee olemaan enemmän tekstiä :)
PS. Kommentit on kivoja ;)
Raul talsi tietä pitkin luennolleen, muttei pystynyt lainkaan keskittymään professorin
sanoimisiin. Raulin mielessä pyöri vain ja ainoastaan kirsikkapuun tyttö. Mihin hän oli
voinut kadota? Juurihan tyttö oli istunut puun oksalla, ja siinä samassa hän olikin kadonnut.
Osasikohan tyttö puhua? Säikky hän ainakin tuntui olevan, syystä tai toisesta. Luennon
loputtua Raul lähti suoraa päätä takaisin metsään. Hän ei kerta kaikkiaan saanut tyttöä
pois mielestään, vaan halusi nähdä tämän uudestaan.
Miksi kukaan haluaisi istua päivät pitkät puun oksalla? Kyllähän Raul itsekin viihtyi
ikkunan ääressä, milloin seuraten tapahtumia kadulla, milloin naapureidensa elämää,
mutta tuo tyttö ei tuntunut muuta tekevänkään, kuin istuvan puun oksalla ja seuraavan
muiden elämää, jota metsän reunoilla oli vain aamuisin ja iltapäivisin.
Raul yllättyi, kun puun oksalla ei näkynyt ketään. Hän käveli hiljaa lähemmäs ja
lähemmäs, mutta ketään ei näkynyt.
"Tiedän, että olet siellä! Tule esiin!" Hän karjaisi puun juurelta. Mitään ei tapahtunut.
"Ei sun tarvii pelätä, mä haluan vaan tietää mikä sä oot!" Raul jatkoi kailotustaan.
Koko metsä tuntui hiljentyneen kuuntelemaan Raulin huutoa. Ei kuulunut lehtien suhinaa
saatikka lintujen laulua. Raul vilkuili ympärilleen pelästyneenä. Ehkä metsässä olikin
jotain taianomaista, ja Raul oli huudollaan saanut jotain kamalaa aikaiseksi.
Kauempana rasahti oksa.
Nuori Dryadi, jota kutsuttiin nimellä Avant, oli katkaissut kuolleen oksan käsillään.
Avant oli koko pienen ikänsä ollut tunnettu miesten viettelystä. Hänestä oli hauskaa
katsoa, kuinka nuorukaiset lankesivat najadien mukana heidän pikkuruiseen lampeensa.
Kaikille oli päivän selvää, että ainakaan Avant ei kuulunut niiden dryadien joukkoon,
jotka vahingossa johdattivat miehet lammelle. Avantille mikään ei tuntunut olevan vahinko.
Joskus vaikutti siltä, kuin hän olisi suunnitellut koko elämänsä minuutin tarkan aikataulun
mukaan. Ennen kuin Raul oli päivällä saapunut metsään, oli Avant tuntenut olonsa
kyllästyneeksi ja kuin taikaiskusta oli Raul ilmestynyt paikalle.
Raul säikähti kuulunutta ääntä, ja oli jo lähteä nopeasti kotiinsa. Hetken pohdittuaan
hän kuitenkin oli vakuuttunut, että ääni oli jonkinlainen merkki kirsikkapuun tytöltä.
Hymy levisi miehen kasvoille ja Raul lähti syvemmälle metsään.
Avant osasi jo odottaa Raulia ja katkaisi toisen oksan. Raul käänsi katseensa nopeasti
äänen suuntaan ja näki vilauksen Avantista.
"Odota!" Raul huudahti ja juoksi olennon perään. Kun Raul saapui puulle, jonka taakse
Avant oli juuri kadonnut, ei tästä näkynyt enää jälkeäkään.
Avant tirskahti äänekkäästi ja vilkaisi Raulia toisen puun takaa. Raul ryntäsi puun
luokse, muttei taaskaan puulle ehdittyään nähnyt ketään.
"Mitä tää on?" Raul kysyi ääneen itseltään. Avant naurahti jälleen, mutta astui tällä
kertaa puun takaa näkyviin. Raulin katse liikkui aina kauniista kasvoista lehdillä peitetyn
vartalon läpi varpaisiin asti. Olennon iho oli vihreä, mutta hiukset olivat tummat, kuten
kenellä tahansa olisi voinu olla. Raul ei saanut katsettaan irti sirosta olennosta, vaan
tuijotti tätä liikkumatta. Avant liikkui viettelevin askelin kohti Raulia, joka ei saanut
sanaakaan suustaan. Avant kosketti hennosti Raulin leukaa ja naurahti jälleen liikahtaen
nopeasti kauemmas ihmisestä.
Raul tuijotti olentoa suu auki.
"Mi-mikä sä oot?" Hän sai lopulta kysyttyä.
Kommentit