Avant ei vastannut. Koskaan ei oltu kuultu, että nymfi olisi puhunut ihmiselle. Vaikka
Avant olikin harvinaislaatuinen tapaus, sillä todella harva nymfi, etenkään dryadi,
uskalsi edes koskettaa ihmistä, ei hän silti puhunut. Raul otti askelen lähemmäs Avantia
ja ojensi kätensä koskettaakseen tätä. Avant hypähti nopeasti kauemmas ja Raul katsoi
tätä epäluuloisena.
"Sä et ole todellinen" Raul sanoi hiljaa. Avant vastasi viekkaalla hymyllä ja kiersi Raulin
ympäri katsellen tätä joka suunnasta. Raul seurasi neitoa koko ajan katseellaan, vaikka
hän olikin jo vakuuttunut tämän olevan vain oman mielikuvituksensa jäynä. Kun Avant
lähti kiertämään Raulia uudestaan ympäri, mies tympääntyi, kääntyi ympäri ja lähti
kävelemään pois päin. Avant kuitenkin nappasi nopeasti Raulin kädestä kiinni ja loi
kasvoilleen viattomimmista viattomimman katseen. Raul säikähti ja nykäisi kätensä pois.
Olento taisikin olla todellinen. Raul katsoi Avantia hetken silmät hämmästyksestä
pyöreinä. Hänen katseensa siirtyi Avantin ojennettuun käteen ja Raul tarttui siihen
hieman epäröiden. Avantin kasvoille levisi hymy ja hän lähti johdattamaan Raulia
syvemmälle metsään. Edes Avant ei ollut koskaan ennen kävellyt käsi kädessä ihmisen
kanssa. Hän oli koskettanut ihmiseen, muttei koskaan näin pitkää aikaa.


Springa oli jo hetken aikaa seurannut tilannetta sivummalta, eikä hän pitänyt
näkemästään. Hän oli tunnistanut miehen, jota Avant talutti perässään. Springa tiesi, mitä
Avantilla on tapana tehdä miehille ja hän pohti ankarasti, mitä voisi tehdä auttaakseen
tuota mies parkaa. Jonkun toisen kanssa hän olisi luultavasti antanut asian olla, mutta tuo
mies kiinnosti Springaa kovasti, ja hän halusi tietää miehestä enemmän. Springaa ei
miellyttänyt ajatus Raulista lähelläkään lampea. Hän pysytteli kaksikon perässä ja mietti
yhä, mitä tehdä.


Springa juoksi hiirenhiljaa Raulin ja Avantin edelle ja ilmestyi pensaikosta heidän eteensä.
Springa luotti omaan viehätysvoimaansa, ja kuvitteli sen olevan suurempi kuin Avantin.
Avantin ilme kiristyi, kun hän näki Springan. Hän ei tiennyt, mitä tytöllä oli mielessään,
mutta hän ei koskaan ollut liiemmin pitänyt Springasta, eikä Springa Avantista. Raul
katseli Springan vaaleaa olemusta ja hänen otteensa Avantin kädestä hölleni.


"Hän se on. Kirsikkapuun tyttö" sanat pyörivät hänen päässään ja Springa tajusi
suunnitelmansa onnistuneen. Hän käveli hitaasti miestä kohti hymyillen ja saapuessaan
aivan Raulin viereen, hän henkäisi hiljaa tämän korvaan. Ilman kosketusta tai sanoja,
Springa oli saanut miehen suorastaan transsiin ja tämä vajosi elottoman vartalonsa
mukana maahan.


Avant katsoi Springaa kuin myrkyn nielleenä ja Springa vastasi katseeseen suloisella
hymyllä. Avant poistui paikalta vähin äänin, mutta Springa jäi paikoilleen. Hän katseli
maassa makaavaa Raulia, jonka silmät harhailivat ympäriinsä. Mies ei pystynyt liikkumaan.
Hän vain makasi paikoillaan ja katseli ympärilleen. Springa kyykistyi miehen viereen ja
ojensi kätensä koskettaakseen tätä. Äkkiä Raul liikahti ja Springa hypähti pelästyneenä
kauemmas. Raul nousi hitaasti istumaan ja tuijotti Springaa.


Springa katsoi suoraan Raulin silmiin kiinnostunut ilme kasvoillaan. Hänen mielensä olisi
tehnyt kysyä kaikki mahdollinen kaupungista ja ihmisistä, mutta hän ei uskaltanut.
Raulkaan ei saanut sanaa suustaan. Hän oli löytänyt etsimänsä, kirsikkapuun tytön, mutta
nyt kun Raulilla oli mahdollisuus, ei hän osannut esittää yhtäkään mieltään askarruttavista
kysymyksistä ääneen. Hän ei osannut tehdä mitään muuta kuin tuijottaa edessään
seisovaa tyttöä ja miettiä mitä juuri oli tapahtunut. Mitähän metsän olennot halusivat?
Tuntui kuin he olisivat taistelleet jostain ja Raul oli osunut tulilinjalle. Raulin ajatukset
selvisivät pikkuhiljaa ja hän osasi viimein avata suunsa.


"Mikä sä oot?" Hän kysyi uudestaan jo aiemmin metsässä kuullun kysymyksen. Springa
naurahti vastaukseksi ja liikkui lähemmäs miestä.
"Mikä sä oot?" Hän kuiskasi hennolla äänellään. Raul katsoi tyttöä hymyillen ja naurahti
hiljaa. Tuo ääni. Raul ei ollut ikinä kuullut mitään niin kaunista. Kukaan ihminen ei
koskaan ennen ollut kuullut sitä kauniin heleää ääntä, jonka saattoi kuulla vain nymfin
suusta. Springa tunsi olonsa hienoksi. Hän tunsi itsensä jollain lailla paremmaksi kuin
kukaan muu. Springako muka epäonnistunut! Hänhän oli juuri kirjoittanut nimensä
historian kirjoihin puhumalla ihmiselle. Sen täytyi olla hienoa kaikkien mielestä. Springaa
pidettiin yleensä niin hiljaisena ja omiin maailmoihinsa uppoutuneena, että kaikkien oli
varmasti vaikea kuvitellakaan hänen puhuneen ihmiselle.
"Mä olen Raul" Raul vastasi viimein Springan kysymykseen.  Hän nousi seisomaan ja
ojensi kätensä kätelläkseen Springaa. Springa katsoi Raulin kättä huvittuneena ja naurahti
jälleen. Hän lähti kävelemään hitaasti kirsikkapuunsa suuntaan ja Raul lähti tämän perään.


Springa pysähtyi tien vierellä. Ihminen ja dryadi seisoivat hiljaa metsän reunalla tuijottaen
tietä. Springa käänsi päänsä Raulia kohti.
"Älä koskaan seuraa dryadia." hän kuiskasi.