Nyt, vihdoin on 16. ja viimeinen osa täällä. Suuren suuret pahoittelut
myöhästymisestä, suorastaan häpeällistä, että juuri viimeinen osa
myöhästyi näin paljon. Kuvien ottaminen vain vie hirveästi aikaa, varsinkin
kun unohdin aina ottaa jonkun tietyltä tontilta. No, joka tapauksessa viimeinen
osa on nyt täällä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.




May peitti silmänsä auringon kirkkaalta paisteelta ja nousi venytellen ylös. Sänky oli
jälleen tyhjä, vaikka hän oli huomannut Raulin palanneen yön aikana. May puki
aamutakin ylleen ja astui olohuoneeseen. Sielläkään ei ollut ketään, mutta May ei
jaksanut enää kiinnostua Raulin olinpaikasta. Hän kyllä palaisi takaisin, ennemmin tai
myöhemmin. May jaksoi yhä uskoa tähän avatessaan jääkaapin oven ja keitettyään
kahvin. Hän istui pöydän ääreen ja laski kahvikuppinsa pöydälle, kun hän huomasi
pöydällä jotain epätavallista. Jotain, mitä pöydällä ei ollut vielä eilen, eikä koskaan
ennenkään ollut. Lappu.


"Rakas May,
Tiedän, että olet lukenut päiväkirjani. Tiedän, että tiedät minun olleen metsässä, ja
tiedän ettet pidä siitä. Mutta rehellisesti sanoen minä pidin. Pidin ja pidän yhä metsästä,
enkä aio jättää sitä sinun takiasi. Tiedän, ettet ymmärrä minua, etkä varmasti koskaan
tule ymmärtämäänkään. Olen tehnyt päätökseni ja olen pahoillani. En itseni puolesta,
minun käy kyllä ihan hyvin, vaan sinun. Sinun puolestasi olen pahoillani.
Raul"


May nosti kirjeen käteensä ja luki sen ei yhteen tai kahteen, vaan peräti kolmeen
kertaan. Hän luki kirjeen uudelleen ja uudelleen eikä halunnut ymmärtää sen sisältöä.
Lopulta hän laski kirjeen takaisin pöydälle ja huomasi maljakon vieressä jotain tuttua.
Jotain, joka oli kerran sitonut lupauksen. Lupauksen, joka nyt oli rikottu. Kultainen
sormus makasi pöydän päällä julistamassa, ettei Raul enää palaisi.


Ensin May musertui täysin. Hän ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Hän osasi ainoastaan
painaa päänsä keittiön pöytää vasten ja vuodattaa kyyneleitä toisensa perään. Yhtäkkiä
hän nosti päänsä ja katsoi suoraan vastapäisen talon ikkunasta sisään. Mayn naapurit
riitelivät jälleen vuolaasti. May nousi tuoli rytisten pöydästä ja käveli suoraan
makuuhuoneeseen. Hän ojensi kätensä sängyn alle ja otti esiin kirjan. Hän selasi sitä
vimmastusti etsien jotakin. Sitten hän paiskasi kirjan lattialle, puki päälleen ja juoksi
suoraa päätä alakertaan. Hän harhaili ympäri kaupungin teitä. Vaikka May tiesi hyvin
missä etsimänsä paikka sijaitsi, ei hän silti tunnekuohuissaan löytänyt sinne niin helposti
kuin yleensä.


"Springa!" Raul huudahti puun juurelta.
"Raul" vastasi vieras ääni puiden kätköstä
"Kuka siellä?" Raul kysyi ja kääntyi hätkähtäen ääntä kohti.
"Et tunne minua, mutta Springa lähetti minut." Vaaleahiuksinen dryadi sanoi ja tuli esiin
puiden takaa. "Hän halusi, että seuraat minua. Hänellä on sinulle yllätys." dryadi sanoi
salaperäisesti ja houkutteli Raulin luokseen.
"Todellako?" Raul kysyi innostuneena ja lähetyi dryadia varoen.
"Kyllä, seuraat vain minua, vien sinut hänen luokseen." olento kuiskasi ja lähti
kävelemään syvemmälle.
"Tuota..." Raul empi "Springa on kyllä sanonut, etten saisi seurata teidänlaisia."
"Voi Raul, ethän halua pilata hänen yllätystään? Totta kai Springa on kieltänyt sinua
seuraamasta dryadeja, me osaamme olla vaarallisia, mutta tämä on poikkeus. Lupaan
sen" dryadi sanoi hymyillen. Raul katsoi vaaleaa olentoa epäröiden, mutta lähti lopulta
tämän mukaan.


"Tarvitsen tämän." May sanoi hampaat yhteen puristettuna ja asetti tiskille painavan
esineen.
"Selvä" nuori poika sanoi ja alkoi pakata esinettä, mutta May keskeytti hänet nopeasti.
"Ei, otan sen heti käyttöön." hän tiuskaisi ja ojensi rahaa pojalle.
"Öh, selvä" poika sanoi epäröiden, otti rahat käteensä ja kaivoi vaihtorahoja. "Ja näin
olkaatte..." myyjä aloitti, mutta May oli jo mennyt.
"Siinäpä kummallinen asiakas." poika sanoi ja laittoi rahat takaisin kassaan.
"Jaa, kuinka niin?" kysyi vanhempi myyjä, joka oli juuri tullut paikalle.
"No, naiset eivät yleensä tee tuollaisia ostoksia. Mihin hän yleensäkään tarvitsee tuollaista
kapinetta kaupungissa?" poika ihmetteli ääneen
"Hänhän vie sen selvästi mökilleen. Mietit aivan liikoja" vanhempi herra naurahti
"Mutta hän sanoi ottavansa sen heti käyttöön. Hän ei näyttänyt olevan aivan elämänsä
kunnossa, jos tiedät mitä tarkoitan."
"En itseasiassa tiedä, kerrohan"
"No, hän näytti samanaikaisesti vihaiselta, surulliselta ja iloiselta. Hänen elämässään on
varmasti tapahtunut jotain kummallista."
"Sinustako hän näytti hullulta?" mies kysyi vakavana
"Niin, tai ennemminkin jotenkin kostonhimoiselta." poika vastasi osuen analyysillään
oikeaan.
"Ja sinäkö menit ja myit hänelle kirveen?!"


Springa vilkuili ympärilleen. Jotain oli tapahtumassa, mutta hän ei tiennyt mitä. Hän
palasi kirsikkapuulleen, muttei nähnyt ketään. Hän kun oli ollut aivan varma, että Raul
oli huutanut häntä puun luona. Jotain kummallista tosiaan oli meneillään. Springa lähti
takaisin metsään.
"Mitä tämä on?" Raul kysyi nähtyään vilauksia pitkin hänen ja vieraan dryadin matkaa.
"Se on vain osa yllätystä."
"En pidä tästä, jospa jäisin vain tähän odottamaan, että Springa hakee minut."
"Mutta silloinhan sinä pilaat yllätyksen!" huudahti dryadi "et kai halua, että Springan
sydän murtuu? Hän suunnitteli tätä niin pitkään."
"Ei hänen sydämensä murru. Kyllä hän ymmärtää etten luota sinuun." Raul sanoi kylmästi
"Mutta sinun täytyy tulla, lupasin hänelle että tuon sinut."
"Ei, olen pahoillani, mutten kävele kanssasi enää askeltakaan."
"Et voi olla tosissasi. Olet julma, julma mies. Springa kun sai meidät kaikki vakuuttuneeksi,
että olisit erilainen kuin ne muut." dryadi sanoi synkästi ja jatkoi ilkikurisesti "valitettavasti
et jätä meille vaihtoehtoja". Hän vihelsi korkealta ja heidän ympäriltään ilmestyi joukko
dryadeja, kaikki erinäköisiä ja kaikki lähestyivät Raulia.
"Sinun täytyy tulla mukaamme" vaaleahiuksinen sanoi.


Springan läpi kulkivat kylmät väreet kun hän kuuli tuon korkean vihellyksen. Raul oli
metsässä, mutta hän ei ollut yksin. Springa lähti juoksemaan ääntä kohti, mutta pysähtyi
äkkiä. Hän katsoi kauhuissaan taakseen, suuntaan, jossa tie oli. Joku tai jokin lähestyi
hänen puutaan. Hänen omaa kirsikkapuutaan uhkasi vaara. Springa katsoi hetken
ympärilleen miettien minkä suunnan valita.
"Raul!" Tyttö parkaisi ja jatkoi miehen etsimistä välittämättä omasta puustaan. Hän oli
vannonut suojelevansa Raulia. Jos hän olisi nopea, voisi Raul vielä välttyä kamalalta
kohtalolta.


May tuijotti kirsikkapuuta. Hän tiesi mitä olisi tehtävä. Vain muutama isku ja kaikki
paha olisi poissa, mutta silti hän epäröi. Hänen sisällään oli herännyt pieni myötätunto.
Jos Raul todella pitikin metsästä ja jos se kummajainen olikin hänelle tärkeä. Jos May
nyt tuhoaisi tuon kaiken Raulille tärkeän, ei tämä antaisi koskaan anteeksi, eikä May
saisi haluamaansa. Toisaalta, eniten hän halusi vain pelastaa Raulin. Säästää hänet kaikelta
siltä pahalta, jonka metsä tuottaisi. Hän muisteli myös kaikkea lukemaansa. Mikäli kaikki
Raulin kirjoittama oli totta, kuolisi May itse tuhottuaan puun. Mutta ei, edes pelko
kuolemasta ei saanut pysäytettyä sitä vihaa, joka myllersi tuon petetyn naisen sisällä.
Jos kumpikaan, Raul tai hän, jos heistä kumpikaan selviäisi elossa, olisi se jo voitto.
Sen jälkeen muurattaisiin metsä umpeen. Metsä täytyi saada eristettyä. Jos May
jäisi eloon, hän rakentaisi muurin vaikka omin käsin, jos sitä vaadittaisiin.


"Ei, älkää tehkö tätä! Te ette ymmärrä!" Raul huusi dryadeille, jotka suorastaan
raahasivat häntä syvemmälle metsään. Hän huusi vuoroin apua, vuoroin Springaa.
Springa taasen juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta vaara, joka vainosi tien lähellä hidasti
hänen matkaansa huomattavasti. Äkkiä dryadit sysäsivät Raulin eteenpäin ja piiloutuivat
kaikki pensaisiin ja puihin. Raul katsoi ympärilleen ymmärtämättä lainkaan mitä tapahtui.
Hänen katseensa osui johonkin kiiltävään. Pensaan takana oli jotakin, jotakin joka
kiinnosti Raulia kovasti. Hän astui pensaan takaa eteenpäin ja näki pienen lammen. Hän
lähestyi vettä lumoutuneena unohtaen täysin kaiken, mitä Springa oli hänelle kertonut.
Aivan rannan lähettyvillä kupli vesi ja Raul jäi tuijottamaan kuplia herkeämättä.


Äkkiä kuplat loppuivat ja vedestä nousi olento. Olento, jolla oli hopeiset pitkät hiukset,
suomuinen vihreä iho ja tummat silmät. Vettä valuvat hiukset peittivät olennon paljasta
vartaloa. Raul ojensi kätensä koskettaakseen tuota kummallista olentoa, joka puolestaan
tarrasi Raulin ojennettuun käteen ja talutti miehen askel askeleelta veteen. Raul seurasi
erikoista olentoa lumoutuneena eikä saanut katsettaan irti tämän hymyilevistä kasvoista.
Kun Raul oli kahlannut veteen vyötäröään myöten, hän tunsi kuinka liukkaat kädet
tarrasivat hänen nilkkoihinsa. Lai nauroi. Hän nauroi nauramistaan ja samassa kädet
vetivät Raulin pinnan alle.


Samassa Raul muisti Springan ja kaiken, mitä tämä oli sanonut. Hän muisti kaiken.
Koko Raulin elämä vilahti hänen silmiensä edessä samalla kun suomuiset kädet
kietoutuivat hänen ympärilleen.


Samanaikaisesti nosti May kirveen ylös ja heilautti sitä puun runkoa vasten. Sillä
samaisella hetkellä tunsi Springa iskun vatsassaan ja koko metsä pysähtyi. Valtavan
kivun ja tuskan saattelemana irtosi tytön sydämestä pieni palanen. Lieko se johtuneen
Springan sielun tuhoutumisesta vai Raulin kuolemasta, sitä emme koskaan saa tietää.
Kylmä valtasi nuoren dryadin vartalon ja tämä vajosi hiljaa maahan. Nyt hän sen
ymmärsi. Nyt kaikki ymmärsivät miksi häntä oli kutsuttu epäonnistuneeksi. Jos hän olisi
ollut kuten muut dryadit, hän olisi vienyt ihmiset lammelle, ei tutustunut niihin. Jos hän
olisi ollut kuten muut, ei kukaan olisi tänään koskenut hänen puuhunsa. Jos hän olisi
kuten muut, ei Raul ehkä ikinä olisi tullut metsään. Ja jos hän olisi ollut kuten muut, ei
kukaan olisi tänään kuollut. Niin, hän oli epäonnistunut. Epäonnistunut sekä mieleltään,
että tavoitteeltaan. Springan mieli oli aina ollut kieroutunut ja vääristynyt, eikä sitä olisi
koskaan voitu muuttaa, mutta silti, jos hän olisi ollut kuten muut, ei tänään olisi tapahtunut
mitään pahaa.