ovatkin sitten toodella lyhyitä, ja ne ilmestyy vähän pienemmillä aikaväleillä.
11. osa tulee ihan normaalisti ensi sunnuntaina, mutta 12. ilmestyy jo keskiviikkona
tai torstaina.
Raul siristi silmään ja pyyhkäisi huomaamattomasti nenäänsä. Huoneessa leijaili
pannukakkujen makea tuoksu, joka toi Raulille mieleen mummolan. Niin, vain mummolan.
Mayn tarkoitus ei suinkaan ollut ollut muistuttaa rakastaan tämän jo edesmenneestä
isoäidistään, mutta näin kävi. Raul nousi istumaan ja katseli keittiössä hääräävää Maytä
kyllästyneenä.
"Huomenta rakas" May hihkaisi pirteänä ja pyöräytti pannukakun ympäri "nukuitko
hyvin?" May käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunu, mutta Raul muisti edellisen illan
turhankin hyvin. Häntä eivät kiinnostaneet pannukakut, eikä hän oikeastaan halunnut nähdä
Maytä alkuunkaan. Hän hymähti hiljaa vastaukseksi ja käveli jääkaapille. May latoi
lautaselle neljä pannukakkua.
"Tuossa" hän sanoi ja ojensi lautasen Raulille.
"Ei kiitos" Raul sanoi tylysti, työnsi lautasen pois ja otti jääkaapista voileipä tarvikkeet.
"Ootko sä vielä vihanen?" May kysyi lempeästi. Raul naurahti itsekseen ja keskittyi leipiinsä.
"Kulta?" May kummasteli. Kysely alkoi ärsyttää Raulia yhä enemmän ja enemmän. Hän ei
pitänyt hellittelynimistä, eikä siitä, että riidat vain lakaistiin maton alle. Ei hän ollut kovin
innostunut puhumaan yöllisestä kohtauksesta, muttei myöskään käsittänyt miksi May
käyttäytyi niin tavallisesti.
Raul istahti pöydän ääreen leipänsä kanssa ja mutusti sitä mitään sanomatta. Hetken
kuluttua May istui hänen viereensä ja päällysti pannukakkunsa hillolla ja sokerilla.
"Anteeks siitä eilisestä. Mä olin vaan niin väsynyt ja huolissani, etten oikein osannut
käyttäytyä. Tiedäthän?" May sanoi. Raul murahti vastaukseksi, muttei edes tiennyt mitä
oli yrittänyt sanoa.
"Raul hei, älä viitsi"
"Mä en vain ymmärrä, miksi sä epäilet mua." Raul sanoi. Hän halusi saada Mayn
vakuuttuneeksi siitä, ettei hän ikimaailmassa menisi metsään, eikä May näin ollen enää
kyselisi niin paljon.
"Anna anteeks, kyllä mä tiedän ettet sä menis siihen paikkaan." May sanoi ja hieraisi
sulhasensa olkapäätä. Raulin olisi tehnyt mieli nauraa päin Mayn kasvoja. 'Se paikka'.
Nainen ei edes uskaltanut sanoa sanaa 'metsä'. Raul kuitenkin piti naurunsa omana
tietonaan ja sopu oli jälleen saavutettu.
"Mun pitää nyt lähteä, nähdään illalla" May sanoi syötyään pannukakkunsa ja lähti
laukku olallaan ulos. Raul jäi pöydän ääreen istumaan ja kuunteli, kun May käveli
rappukäytävässä. Hän tiputti leivän lautaselleen ja painoi otsansa kättään vasten. Tällä
kertaa hänen oli ajateltava. Ajateltava menisikö hän metsään vai ei. Osa hänestä halusi
palata sinne, mutta osa varoitti. Raul ei tiennyt mitä dryadit halusivat tai mitä ne tekisivät.
Hän pelkäsi, mutta samalla hänen sisällään kaihersi pienoinen kaipuu metsään. Hän istui
pöydän ääressä kaikkea metsässä tapahtunutta miettien useita minuutteja, ennen kuin
nousi ylös ja heitti leipänsä pois. Hän vilkaisi ikkunasta vastapäiseen taloon, jossa riideltiin
jälleen. Koko kaupunki tiesi, että juuri siinä talossa riideltiin usein. Koko kaupunki myös
tiesi miksi. Saisikohan Raulkin samanlaisen maineen? Jos May koskaan saisi tietää hänen
olleen metsässä tämä varmasti lähtisi ovet paukkuen eikä koskaan palaisi. Niin, May oli
ankara metsää kohtaan. Hän ymmärsi sitä vielä vähemmän kuin Raul.
Raul ei suinkaan halunnut olla mikään kapinallinen, hän vain piti metsästä. Hän ei käynyt
siellä tuhotakseen suhteensa, hän vain oli kiinnostunut metsästä. Raul pakkasi laukkunsa
ja lähti asunnosta. Hän kääntyi vasemmalle, toisin kuin yleensä. Tällä kertaa hän ei menisi
metsään. Hän menisi suoraan koululle, vasemmalle.
Syystä tai toisesta Raul tunsi olonsa ulkopuoliseksi koulullaan. Hän istuskeli takarivissä
kuunnellen professorin kertomuksia ties mistä ja sai osakseen murhaavia katseita
naputeltuaan kynäänsä turhan innokkaasti pöytää vasten. Yht'äkkiä hän alkoi pakata
laukkuaan ja sai yhä enemmän katseita osakseen. Hän ryntäsi ulos sanomatta sanaakaan.
Hän suorastaan juoksi raikkaaseen ulkoilmaan ja palasi kotiinsa. Mikä oli vikana? Aivan
kuin hän ei pystyisi olemaan sisätiloissa, vaan tarvitsi koko ajan raikasta ulkoilmaa. Silloin
hän teki päätöksensä. Hänen täytyi saada tietää mitä tapahtui.
Koko aamuun oli Springa istunut puunsa oksalla ja katsellut tielle. Raul ei ollut tullut.
Aina ennen oli Raul kävellyt jo aikaisin aamulla edestakaisin tiellä, mutta tänään hän ei
ollut tullut. Silti Springa odotti. Hän odotti ja odotti, vaikka olikin jo heittänyt toivonsa.
Viimeiset vielä juoksivat tiellä minkä jaloistaan pääsivät, mutta Raulia ei heidän joukossaan
näkynyt. Aivan yllättäen hän tunsi kopauksen puunsa rungolla ja katsoi alas.
"Mitä sä olet tehnyt mulle?" Raul kysyi. Springa hypähti alas ja naurahti.
"Mitä sinä puhut?" hän kysyi
"Mitä sä olet tehnyt mulle?" Raul toisti kysymyksensä purren hampaansa yhteen.
"Kuinka niin mitä olen tehnyt sinulle, en tietenkään mitään." Springa nauroi ja lähti
kävelemään syvemmälle metsään.
"Mihin sä menet?" Raul kysyi eikä liikkunut minnekään.
"Suojaan" Springa sanoi ja ojensi kätensä Raulille.
"Mä en lähde sun kanssa enää mihinkään." Raul sanoi kylmästi ja laittoi kätensä puuskaan.
"Tiedät itsekin, ettei tässä ole turvallista. Ei sinun, eikä minun kannaltani. Jos joku näkee
sinut metsässä, alkavat ihmiset epäillä ja kysellä, saati jos he sitten näkevät sinut vieraan
tytön kanssa." Springa sanoi
"Mä haluan silti nähdä koko ajan tielle."
"Selvä, jäädään lähelle" Springa sanoi ja heilautti kättään, johon Raul lopulta tarttui.
"Voitko nyt kertoa mitä teit minulle?" Raul kysyi kun he olivat siirtyneet kauemmas tieltä.
"Voisin, mutta en ymmärrä mistä puhut." Springa sanoi
"Ymmärräthän, vastaa mulle! Mitä sä teit?" Raul korotti ääntään.
"Ai niin, taisin pelastin henkesi. Anteeksi." Springa sanoi hämillään.
"Mitä? Ei, en mä sitä tarkottanu. Tai siis. Mitä?" Raul takelteli. Springa kohautti olkiaan
ja katseli maahan. Häntä oli todella loukattu. Raul vain rynnisti metsään syyttelemään
häntä. Springa oli odottanut jotain aivan muuta.
"Kiltti, kerro mulle mitä eilen tapahtui" Raul pyysi pala kurkussaan. Springa katsoi häntä
ja näki kuinka uteliaisuus ja pelko myllersivät miehen sisällä.
"Tiedätkö mitä dryadit ovat?" Springa kysyi
"Tiedän, ne ovat metsän henkiä" Raul sanoi
"Niin, tiedätkö mitä me teemme?"
"En, kerro minulle, kiltti" Raul aneli
"Dryadit ovat leikkisiä. Tiedätkö mikä on najadi?" Springa kysyi
"Tiedän, mutta mikä tämä kuulustelu on olevinaan? Tulin tänne kysymään mitä eilen tapahtui
ja sinä vain kyselet minulta kaiken maailman hengistä!" Raul karjaisi vihaisena
"Kuuntelisit." Springa tuhahti "tässä metsässä on lampi. Se on melko kaukana, mutta sinne
löytää helposti. Lammessa on najadeja, ja tiedätkö mitä ne tekevät ihmisille?" Springa kysyi
"En" Raul vastasi hiljaa
"Ne vievät miehet pinnan alle, eivätkä päästä pois." Springa sanoi
"Ne siis tappavat ihmiset?"
"Niin, tai kuka tietää mitä tapahtuu. Pinnan alle miehet katoavat, eivätkä koskaan palaa
takaisin." Springa täydensi ja Raul hengitti syvään.
"Ihmiset siis todella kuolevat tässä metsässä." Hän totesi itselleen.
"Sanoinhan jo, kukaan ei tiedä mitä miehille tapahtuu, mutta ainakaan he eivät palaa
entiseen elämäänsä."
"Mutta, miten dryadit liittyvät tähän kaikkeen?" Raul kysyi
"Dryadit johdattavat miehet lammelle. He saavat miehet mukaansa ja vievät nämä lammelle."
"Mikset sinä sitten tee niin?" Raul kysyi
"En tiedä." Springa sanoi ja Raul naurahti vastaukseksi.
"Ja sinäkö luulet, että kaiken tämän jälkeen uskon ettet vie minua tälle salaperäiselle
lammelle ja hukuta omin käsin." Raul ivasi
"En ikinä!" Springa huudahti loukkaantuneena "en ikinä tekisi sitä kenellekään, varsinkaan
sinulle." hän sanoi ja loi Rauliin paheksuvan katseen.
"Okei okei, ei sun tarvitse suuttua." Raul sanoi
"En ymmärrä sinua. Kaiken sen jälkeen, mitä olen vuoksesi tehnyt uskallat epäillä minua?
Olen pelastanut henkesi kahteen kertaan, olen puhunut sinulle ja usko huviksesi, dryadit
eivät sitä usein tee. Olet kiittämätön, todellinen ihminen, et mikään muu. Sinussa ei ole mitään
erilaista, vain se että et pelkää." Springa sanoi ja lähti.
Kommentit