syystä kovin suttuisen näköisiä, mutta toivottavasti viihdytte näiden parissa, loppu
häämöttää jo ;)
Raul painoi kirjan kiinni ja tuijotti seinälle ripustettua aamutakkia. May tiesi, mutta miten?
No, sängyn alus ei tietenkään ollut ollut piiloista paras, mutta ei Maylla ollut tapana
tutkia Raulin omaisuutta, oli se miten esillä tahansa. Raul nousi ylös, kyykistyi sängyn
viereen ja asetti kirjan taas omalle paikalleen. Sitten hänet valtasi pakokauhu. Mies
ryntäsi ulos huoneesta, nappasi kengät kainaloonsa ja katosi rappukäytävään ovet
paukkuen. May nosti päänsä tyynystä ja katseli vieressään tyhjänä ammottavaa paikkaa.
Kello oli kaksi.
"Springa, Springa!" Raul huusi ja juoksi kohti kirsikkapuuta. Springa oli kauempana ja
lähti hiljalleen kirsikkapuulleen päin. Raul odotti kärsimättömänä puun juurella ja mutisi
mitä milloinkin itselleen.
"Mitä sinä täällä teet, keskellä yötä?" Springa kysyi naurahtaen. Raul kääntyi säikähtäen
Springaa kohti.
"Hän tietää Springa, hän tietää!" mies huusi kauhuissaan
"Kuka tietää? Mistä sinä oikein puhut?" Springa kysyi
"Hän, anna se kuva" Raul sanoi ja ojensi kätensä
"Ei minulla ole sitä." Springa sanoi surkeana
"Miten niin ei ole?" Raul kysyi
"Najadit veivät sen"
"Najaditko veivät sen? Valokuvan." Raul pyöräytti silmiään
"Totta se on, mutta kerro nyt mistä sinä puhut." Springa kysyi kärsimättömänä
"Hän, se nainen kuvasta, jonka vieressä istuin. Muistatko?"
"Muistan"
"Hän tietää sinusta, ja metsästä, ja siitä että käyn täällä." Raul voihkaisi
"Mutta eihän siitä ole mitään haittaa" Springa naurahti ja silitti Raulin olkapäätä
"Ei Springa, sinä et tiedä millainen hän on. Hän vihaa metsää!" Raul selitti kiihkeästi
"Mutta ei hän voi mitään tehdä. Metsä on ja pysyy, ei hän yksin voi sitä tuhota." Springa
hädin tuskin pystyi pidättämään nauruaan, niin hauskalta Raulin kertomus hänestä kuulosti.
Yksi ihminen Raulin lisäksi tiesi Springasta ja sekö oli Raulin mielestä maailmanloppu.
"Niin, ehkä olet oikeassa. Mutta en tiedä voinko tulla tänne enää." Raul sanoi katsellen
maahan.
"Tottakai voit, etkö voikin?" Springa kysyi
"En tiedä Springa, haluaisin kyllä, mutten todella tiedä voinko."
"Miksi et voisi? Ei yksi typerä ihminen voi sinua estää." Springa naurahti
"Mutta May kun ei olekaan typerä" Raul sanoi "hän on nainen, nainen jota rakastan."
"Rakastat?" Springa kysyi "mutta.., miksi edes käyt täällä jos rakastat naista, joka vihaa
metsää?"
"Koska pidän myös metsästä. Ymmärrätkö? En osaa päättää mitä haluan."
"No mutta, eikö sinulle ole opetettu, että rakastamisella ja pitämisellä on melkoinen ero."
Springa naurahti taas "jos kerran rakastat sitä kuvan naista, sinun pitäisi olla hänen
luonaan, ei täällä."
"Mutta haluan olla täällä. Springa, etkö ymmärrä? En osaa valita." Raul sanoi murtuneena
"Tottakai osaat. Se vie vain aikaa, mutta osaat kyllä." Springa sanoi tällä kertaa vakavana.
"Lähde nyt. En odota sinua enää huomiseksi."
"Ei, odota minua. Tulen huomenna. Olkoon se sitten viimeinen kerta, mutta huomenna
minä vielä tulen." Raul sanoi ja lähti takaisin kaupunkiin.
Kotiin päästyään jäi Raul makuuhuoneen ovelle katsomaan nukkuvaa Maytä. Hän
näytti niin rauhalliselta. Hänen kasvoiltaan ei mitenkään voinut nähdä, että tämä tiesi kaiken.
Lopulta Raul asettui May viereen ja veti peiton päälleen.
Raulin lähdettyä olivat Springan ajatukset aivan sekaisin. Hänen pelkonsa olivat
käymässä toteen. Hän menettäisi Raulin. Tietysti oli parempi menettää rakastamansa
mies jollekin kaupunkilaiselle, kuin najadeille. Niin, ehkä näin olisi parempi. Ennemmin
tai myöhemmin Springa unohtaisi Raulin. Jos Raul hukkuisi lampeen, ei Springa varmasti
unohtaisi häntä koskaan. Springa tiesi, mitä Raul valitsisi. Jos hyvin kävisi, Springa näkisi
Raulin vielä huomenna. Vielä viimeisen kerran saisi hän nähdä ja koskettaa sitä miestä,
jota oli vannonut suojelevansa.
Kommentit