The Forgotten Tale2019-09-05T16:58:47+03:00Blog Integration Feed Generatorhttps://for-got.vuodatus.net/for-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[If we can't have it all, nobody will]]>Nyt, vihdoin on 16. ja viimeinen osa täällä. Suuren suuret pahoittelut myöhästymisestä, suorastaan häpeällistä, että juuri viimeinen osa myöhästyi näin paljon. Kuvien ottaminen vain vie hirveästi aikaa, varsinkin kun unohdin aina ottaa jonkun tietyltä tontilta. No, joka tapauksessa viimeinen osa on nyt täällä, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
May peitti silmänsä auringon kirkkaalta paisteelta ja nousi venytellen ylös. Sänky oli jälleen tyhjä, vaikka hän oli huomannut Raulin palanneen yön aikana. May puki aamutakin ylleen ja astui olohuoneeseen. Sielläkään ei ollut ketään, mutta May ei jaksanut enää kiinnostua Raulin olinpaikasta. Hän kyllä palaisi takaisin, ennemmin tai myöhemmin. May jaksoi yhä uskoa tähän avatessaan jääkaapin oven ja keitettyään kahvin. Hän istui pöydän ääreen ja laski kahvikuppinsa pöydälle, kun hän huomasi pöydällä jotain epätavallista. Jotain, mitä pöydällä ei ollut vielä eilen, eikä koskaan ennenkään ollut. Lappu.
"Rakas May, Tiedän, että olet lukenut päiväkirjani. Tiedän, että tiedät minun olleen metsässä, ja tiedän ettet pidä siitä. Mutta rehellisesti sanoen minä pidin. Pidin ja pidän yhä metsästä, enkä aio jättää sitä sinun takiasi. Tiedän, ettet ymmärrä minua, etkä varmasti koskaan tule ymmärtämäänkään. Olen tehnyt päätökseni ja olen pahoillani. En itseni puolesta, minun käy kyllä ihan hyvin, vaan sinun. Sinun puolestasi olen pahoillani. Raul"
May nosti kirjeen käteensä ja luki sen ei yhteen tai kahteen, vaan peräti kolmeen kertaan. Hän luki kirjeen uudelleen ja uudelleen eikä halunnut ymmärtää sen sisältöä. Lopulta hän laski kirjeen takaisin pöydälle ja huomasi maljakon vieressä jotain tuttua. Jotain, joka oli kerran sitonut lupauksen. Lupauksen, joka nyt oli rikottu. Kultainen sormus makasi pöydän päällä julistamassa, ettei Raul enää palaisi.
Ensin May musertui täysin. Hän ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä. Hän osasi ainoastaan painaa päänsä keittiön pöytää vasten ja vuodattaa kyyneleitä toisensa perään. Yhtäkkiä hän nosti päänsä ja katsoi suoraan vastapäisen talon ikkunasta sisään. Mayn naapurit riitelivät jälleen vuolaasti. May nousi tuoli rytisten pöydästä ja käveli suoraan makuuhuoneeseen. Hän ojensi kätensä sängyn alle ja otti esiin kirjan. Hän selasi sitä vimmastusti etsien jotakin. Sitten hän paiskasi kirjan lattialle, puki päälleen ja juoksi suoraa päätä alakertaan. Hän harhaili ympäri kaupungin teitä. Vaikka May tiesi hyvin missä etsimänsä paikka sijaitsi, ei hän silti tunnekuohuissaan löytänyt sinne niin helposti kuin yleensä.
"Springa!" Raul huudahti puun juurelta. "Raul" vastasi vieras ääni puiden kätköstä "Kuka siellä?" Raul kysyi ja kääntyi hätkähtäen ääntä kohti. "Et tunne minua, mutta Springa lähetti minut." Vaaleahiuksinen dryadi sanoi ja tuli esiin puiden takaa. "Hän halusi, että seuraat minua. Hänellä on sinulle yllätys." dryadi sanoi salaperäisesti ja houkutteli Raulin luokseen. "Todellako?" Raul kysyi innostuneena ja lähetyi dryadia varoen. "Kyllä, seuraat vain minua, vien sinut hänen luokseen." olento kuiskasi ja lähti kävelemään syvemmälle. "Tuota..." Raul empi "Springa on kyllä sanonut, etten saisi seurata teidänlaisia." "Voi Raul, ethän halua pilata hänen yllätystään? Totta kai Springa on kieltänyt sinua seuraamasta dryadeja, me osaamme olla vaarallisia, mutta tämä on poikkeus. Lupaan sen" dryadi sanoi hymyillen. Raul katsoi vaaleaa olentoa epäröiden, mutta lähti lopulta tämän mukaan.
"Tarvitsen tämän." May sanoi hampaat yhteen puristettuna ja asetti tiskille painavan esineen. "Selvä" nuori poika sanoi ja alkoi pakata esinettä, mutta May keskeytti hänet nopeasti. "Ei, otan sen heti käyttöön." hän tiuskaisi ja ojensi rahaa pojalle. "Öh, selvä" poika sanoi epäröiden, otti rahat käteensä ja kaivoi vaihtorahoja. "Ja näin olkaatte..." myyjä aloitti, mutta May oli jo mennyt. "Siinäpä kummallinen asiakas." poika sanoi ja laittoi rahat takaisin kassaan. "Jaa, kuinka niin?" kysyi vanhempi myyjä, joka oli juuri tullut paikalle. "No, naiset eivät yleensä tee tuollaisia ostoksia. Mihin hän yleensäkään tarvitsee tuollaista kapinetta kaupungissa?" poika ihmetteli ääneen "Hänhän vie sen selvästi mökilleen. Mietit aivan liikoja" vanhempi herra naurahti "Mutta hän sanoi ottavansa sen heti käyttöön. Hän ei näyttänyt olevan aivan elämänsä kunnossa, jos tiedät mitä tarkoitan." "En itseasiassa tiedä, kerrohan" "No, hän näytti samanaikaisesti vihaiselta, surulliselta ja iloiselta. Hänen elämässään on varmasti tapahtunut jotain kummallista." "Sinustako hän näytti hullulta?" mies kysyi vakavana "Niin, tai ennemminkin jotenkin kostonhimoiselta." poika vastasi osuen analyysillään oikeaan. "Ja sinäkö menit ja myit hänelle kirveen?!"
Springa vilkuili ympärilleen. Jotain oli tapahtumassa, mutta hän ei tiennyt mitä. Hän palasi kirsikkapuulleen, muttei nähnyt ketään. Hän kun oli ollut aivan varma, että Raul oli huutanut häntä puun luona. Jotain kummallista tosiaan oli meneillään. Springa lähti takaisin metsään. "Mitä tämä on?" Raul kysyi nähtyään vilauksia pitkin hänen ja vieraan dryadin matkaa. "Se on vain osa yllätystä." "En pidä tästä, jospa jäisin vain tähän odottamaan, että Springa hakee minut." "Mutta silloinhan sinä pilaat yllätyksen!" huudahti dryadi "et kai halua, että Springan sydän murtuu? Hän suunnitteli tätä niin pitkään." "Ei hänen sydämensä murru. Kyllä hän ymmärtää etten luota sinuun." Raul sanoi kylmästi "Mutta sinun täytyy tulla, lupasin hänelle että tuon sinut." "Ei, olen pahoillani, mutten kävele kanssasi enää askeltakaan." "Et voi olla tosissasi. Olet julma, julma mies. Springa kun sai meidät kaikki vakuuttuneeksi, että olisit erilainen kuin ne muut." dryadi sanoi synkästi ja jatkoi ilkikurisesti "valitettavasti et jätä meille vaihtoehtoja". Hän vihelsi korkealta ja heidän ympäriltään ilmestyi joukko dryadeja, kaikki erinäköisiä ja kaikki lähestyivät Raulia. "Sinun täytyy tulla mukaamme" vaaleahiuksinen sanoi.
Springan läpi kulkivat kylmät väreet kun hän kuuli tuon korkean vihellyksen. Raul oli metsässä, mutta hän ei ollut yksin. Springa lähti juoksemaan ääntä kohti, mutta pysähtyi äkkiä. Hän katsoi kauhuissaan taakseen, suuntaan, jossa tie oli. Joku tai jokin lähestyi hänen puutaan. Hänen omaa kirsikkapuutaan uhkasi vaara. Springa katsoi hetken ympärilleen miettien minkä suunnan valita. "Raul!" Tyttö parkaisi ja jatkoi miehen etsimistä välittämättä omasta puustaan. Hän oli vannonut suojelevansa Raulia. Jos hän olisi nopea, voisi Raul vielä välttyä kamalalta kohtalolta.
May tuijotti kirsikkapuuta. Hän tiesi mitä olisi tehtävä. Vain muutama isku ja kaikki paha olisi poissa, mutta silti hän epäröi. Hänen sisällään oli herännyt pieni myötätunto. Jos Raul todella pitikin metsästä ja jos se kummajainen olikin hänelle tärkeä. Jos May nyt tuhoaisi tuon kaiken Raulille tärkeän, ei tämä antaisi koskaan anteeksi, eikä May saisi haluamaansa. Toisaalta, eniten hän halusi vain pelastaa Raulin. Säästää hänet kaikelta siltä pahalta, jonka metsä tuottaisi. Hän muisteli myös kaikkea lukemaansa. Mikäli kaikki Raulin kirjoittama oli totta, kuolisi May itse tuhottuaan puun. Mutta ei, edes pelko kuolemasta ei saanut pysäytettyä sitä vihaa, joka myllersi tuon petetyn naisen sisällä. Jos kumpikaan, Raul tai hän, jos heistä kumpikaan selviäisi elossa, olisi se jo voitto. Sen jälkeen muurattaisiin metsä umpeen. Metsä täytyi saada eristettyä. Jos May jäisi eloon, hän rakentaisi muurin vaikka omin käsin, jos sitä vaadittaisiin.
"Ei, älkää tehkö tätä! Te ette ymmärrä!" Raul huusi dryadeille, jotka suorastaan raahasivat häntä syvemmälle metsään. Hän huusi vuoroin apua, vuoroin Springaa. Springa taasen juoksi minkä jaloistaan pääsi, mutta vaara, joka vainosi tien lähellä hidasti hänen matkaansa huomattavasti. Äkkiä dryadit sysäsivät Raulin eteenpäin ja piiloutuivat kaikki pensaisiin ja puihin. Raul katsoi ympärilleen ymmärtämättä lainkaan mitä tapahtui. Hänen katseensa osui johonkin kiiltävään. Pensaan takana oli jotakin, jotakin joka kiinnosti Raulia kovasti. Hän astui pensaan takaa eteenpäin ja näki pienen lammen. Hän lähestyi vettä lumoutuneena unohtaen täysin kaiken, mitä Springa oli hänelle kertonut. Aivan rannan lähettyvillä kupli vesi ja Raul jäi tuijottamaan kuplia herkeämättä.
Äkkiä kuplat loppuivat ja vedestä nousi olento. Olento, jolla oli hopeiset pitkät hiukset, suomuinen vihreä iho ja tummat silmät. Vettä valuvat hiukset peittivät olennon paljasta vartaloa. Raul ojensi kätensä koskettaakseen tuota kummallista olentoa, joka puolestaan tarrasi Raulin ojennettuun käteen ja talutti miehen askel askeleelta veteen. Raul seurasi erikoista olentoa lumoutuneena eikä saanut katsettaan irti tämän hymyilevistä kasvoista. Kun Raul oli kahlannut veteen vyötäröään myöten, hän tunsi kuinka liukkaat kädet tarrasivat hänen nilkkoihinsa. Lai nauroi. Hän nauroi nauramistaan ja samassa kädet vetivät Raulin pinnan alle.
Samassa Raul muisti Springan ja kaiken, mitä tämä oli sanonut. Hän muisti kaiken. Koko Raulin elämä vilahti hänen silmiensä edessä samalla kun suomuiset kädet kietoutuivat hänen ympärilleen.
Samanaikaisesti nosti May kirveen ylös ja heilautti sitä puun runkoa vasten. Sillä samaisella hetkellä tunsi Springa iskun vatsassaan ja koko metsä pysähtyi. Valtavan kivun ja tuskan saattelemana irtosi tytön sydämestä pieni palanen. Lieko se johtuneen Springan sielun tuhoutumisesta vai Raulin kuolemasta, sitä emme koskaan saa tietää. Kylmä valtasi nuoren dryadin vartalon ja tämä vajosi hiljaa maahan. Nyt hän sen ymmärsi. Nyt kaikki ymmärsivät miksi häntä oli kutsuttu epäonnistuneeksi. Jos hän olisi ollut kuten muut dryadit, hän olisi vienyt ihmiset lammelle, ei tutustunut niihin. Jos hän olisi ollut kuten muut, ei kukaan olisi tänään koskenut hänen puuhunsa. Jos hän olisi kuten muut, ei Raul ehkä ikinä olisi tullut metsään. Ja jos hän olisi ollut kuten muut, ei kukaan olisi tänään kuollut. Niin, hän oli epäonnistunut. Epäonnistunut sekä mieleltään, että tavoitteeltaan. Springan mieli oli aina ollut kieroutunut ja vääristynyt, eikä sitä olisi koskaan voitu muuttaa, mutta silti, jos hän olisi ollut kuten muut, ei tänään olisi tapahtunut mitään pahaa.
]]>2008-04-24T10:36:00+03:002019-09-05T16:58:15+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/04/if-we-can-t-have-it-all-nobody-willfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[If you're strong enough]]>On toiseksi viimeisen, 15. osan aika. Kuvat on tällä kertaa jostain tuntemattomasta syystä kovin suttuisen näköisiä, mutta toivottavasti viihdytte näiden parissa, loppu häämöttää jo ;)
Raul painoi kirjan kiinni ja tuijotti seinälle ripustettua aamutakkia. May tiesi, mutta miten? No, sängyn alus ei tietenkään ollut ollut piiloista paras, mutta ei Maylla ollut tapana tutkia Raulin omaisuutta, oli se miten esillä tahansa. Raul nousi ylös, kyykistyi sängyn viereen ja asetti kirjan taas omalle paikalleen. Sitten hänet valtasi pakokauhu. Mies ryntäsi ulos huoneesta, nappasi kengät kainaloonsa ja katosi rappukäytävään ovet paukkuen. May nosti päänsä tyynystä ja katseli vieressään tyhjänä ammottavaa paikkaa. Kello oli kaksi.
"Springa, Springa!" Raul huusi ja juoksi kohti kirsikkapuuta. Springa oli kauempana ja lähti hiljalleen kirsikkapuulleen päin. Raul odotti kärsimättömänä puun juurella ja mutisi mitä milloinkin itselleen. "Mitä sinä täällä teet, keskellä yötä?" Springa kysyi naurahtaen. Raul kääntyi säikähtäen Springaa kohti. "Hän tietää Springa, hän tietää!" mies huusi kauhuissaan "Kuka tietää? Mistä sinä oikein puhut?" Springa kysyi "Hän, anna se kuva" Raul sanoi ja ojensi kätensä "Ei minulla ole sitä." Springa sanoi surkeana "Miten niin ei ole?" Raul kysyi "Najadit veivät sen" "Najaditko veivät sen? Valokuvan." Raul pyöräytti silmiään "Totta se on, mutta kerro nyt mistä sinä puhut." Springa kysyi kärsimättömänä "Hän, se nainen kuvasta, jonka vieressä istuin. Muistatko?" "Muistan" "Hän tietää sinusta, ja metsästä, ja siitä että käyn täällä." Raul voihkaisi "Mutta eihän siitä ole mitään haittaa" Springa naurahti ja silitti Raulin olkapäätä "Ei Springa, sinä et tiedä millainen hän on. Hän vihaa metsää!" Raul selitti kiihkeästi "Mutta ei hän voi mitään tehdä. Metsä on ja pysyy, ei hän yksin voi sitä tuhota." Springa hädin tuskin pystyi pidättämään nauruaan, niin hauskalta Raulin kertomus hänestä kuulosti. Yksi ihminen Raulin lisäksi tiesi Springasta ja sekö oli Raulin mielestä maailmanloppu.
"Niin, ehkä olet oikeassa. Mutta en tiedä voinko tulla tänne enää." Raul sanoi katsellen maahan. "Tottakai voit, etkö voikin?" Springa kysyi "En tiedä Springa, haluaisin kyllä, mutten todella tiedä voinko." "Miksi et voisi? Ei yksi typerä ihminen voi sinua estää." Springa naurahti "Mutta May kun ei olekaan typerä" Raul sanoi "hän on nainen, nainen jota rakastan." "Rakastat?" Springa kysyi "mutta.., miksi edes käyt täällä jos rakastat naista, joka vihaa metsää?" "Koska pidän myös metsästä. Ymmärrätkö? En osaa päättää mitä haluan." "No mutta, eikö sinulle ole opetettu, että rakastamisella ja pitämisellä on melkoinen ero." Springa naurahti taas "jos kerran rakastat sitä kuvan naista, sinun pitäisi olla hänen luonaan, ei täällä." "Mutta haluan olla täällä. Springa, etkö ymmärrä? En osaa valita." Raul sanoi murtuneena "Tottakai osaat. Se vie vain aikaa, mutta osaat kyllä." Springa sanoi tällä kertaa vakavana. "Lähde nyt. En odota sinua enää huomiseksi." "Ei, odota minua. Tulen huomenna. Olkoon se sitten viimeinen kerta, mutta huomenna minä vielä tulen." Raul sanoi ja lähti takaisin kaupunkiin.
Kotiin päästyään jäi Raul makuuhuoneen ovelle katsomaan nukkuvaa Maytä. Hän näytti niin rauhalliselta. Hänen kasvoiltaan ei mitenkään voinut nähdä, että tämä tiesi kaiken. Lopulta Raul asettui May viereen ja veti peiton päälleen.
Raulin lähdettyä olivat Springan ajatukset aivan sekaisin. Hänen pelkonsa olivat käymässä toteen. Hän menettäisi Raulin. Tietysti oli parempi menettää rakastamansa mies jollekin kaupunkilaiselle, kuin najadeille. Niin, ehkä näin olisi parempi. Ennemmin tai myöhemmin Springa unohtaisi Raulin. Jos Raul hukkuisi lampeen, ei Springa varmasti unohtaisi häntä koskaan. Springa tiesi, mitä Raul valitsisi. Jos hyvin kävisi, Springa näkisi Raulin vielä huomenna. Vielä viimeisen kerran saisi hän nähdä ja koskettaa sitä miestä, jota oli vannonut suojelevansa.]]>2008-04-13T15:04:00+03:002019-09-05T16:58:17+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/04/if-you-re-strong-enoughfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[Show me your world]]>14. osa on täällä tänään. Unohdin taas vaihdella vaatteita vikoissa kuvissa, mutta toivottavasti selviätte pienen epäkohtien kanssa :P
Springa odotti jälleen Raulia. Oli vielä aikainen aamu ja tyttö tiesi, ettei Raul tulisi näin aikaisin. Tiellä ei ollut ketään, mutta silti Springa katseli sitä, ja odotti. Hän odotti ja odotti ja lopulta ihmisiä alkoi yksitellen virrata pitkin tietä. He kaikki kulkivat samaan suuntaan. Osa vilkuili metsää hieman epävarmoina, mutta osa oli kuin metsää ei olisikaan. Hetken kuluttua tuli yksi takaisin. Samalla tavalla kuin Raul oli aina tehnyt. Tämä nainen oli käynyt jossain, mutta tuli nyt takaisin samaa reittiä kuin oli lähtenytkin. Hän tutki metsää tarkasti kulkiessaan sen ohi, ja Springasta tuntui kuin naisen katse olisi porautunut kaiken elävän ja kuolleen läpi. Nainen näytti katkeralta, mutta myös surkealta. Petetyltä.
Pian ilmestyi Raul metsään ja Springa otti hänet ilolla vastaan. Mies oli pitänyt lupauksensa ja tuonut paljon kuvia. Suurin osa niistä oli postikortteja erilaisista kaupunkimaisemista, mutta muutama oli hänen omia kuviaan. Springa katseli kuvia innostuneena ja kyseli minkä ehti. "Entä kuka hän on?" Springa kysyi ja piteli käsissään kuvaa Raulin asunnosta. Kuvassa Raul ja May istuivat sohvalla ystävineen. "Kuka?" Raul kysyi ja nappasi kuvan Springan kädestä. "Hän" Springa sanoi ja painoi pienen sormensa Mayn pään päälle. "Hän on... tuota... ystäväni." Raul sanoi ja laittoin kuvan pois. "Anna minä katson vielä" Springa sanoi ja ojensi kätensä "Ei siinä ole mitään ihmeellistä, kunhan näit millaisessa paikassa asun." Raul sanoi nopeasti ja antoi Springalle toisen kuvan katseltavaksi.
Toisaalla palasi nainen kotiin. Hän käveli ovelta suoraan huoneen läpi ja istui sohvalle. Niin paljon oli tapahtunut niin nopeasti. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Toisaalta hänen olisi tehnyt mieli lukea eilen löytämänsä kirja kannesta kanteen, mutta toisaalta hän ei halunnut tietää mitä kirjassa luki. Hän olisi halunnut unohtaa kaiken, ja elää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän olisi halunnut matkustaa ajassa taaksepäin ja muuttaa tulevaisuutta. Niin, hän olisi tehnyt mitä tahansa pelastautuakseen itseltään ja sisällään kalvavalta vihalta, surulta ja pettymykseltä. Mitä tahansa.
"Tiedäthän, että minun täytyy lähteä." Raul naurahti ja kosketti Springan kättä. "Saat pitää kuvat jos tahdot" hän lisäsi ja nyökkäsi maassa lojuvia kuvia. "Ei, vie sinä ne mukanasi." Springa sanoi nostaen kuvat maasta. "Pitäisit edes yhden" Raul sanoi ja selailin kuvia käsissään. "Voin ottaa tämän" Springa sanoi ja otti jälleen kuvan Maystä, Raulista ja heidän ystävistään. "Miksi sinä sen haluaisit, ottaisit vaikka tämän" Raul sanoi ja ojensi Springalle maisemakuvan öisestä kaupungista. "Pidän tästä" Springa sanoi ja painoi kuvan rintaansa vasten. Raul naurahti. Hän ei edes tiennyt miksi oli ottanut kuvan mukaansa. Typerää se ainakin oli ollut. "Mutta et sinä sitä halua pitää, ota tämä" Raul tyrkytti toista kuvaa Springalle. "Miksi olet niin salaperäinen tämän kuvan suhteen? Jos et halunnut minun näkevän sitä, miksi alunperinkään toit sen minulle?" Springa ärsyyntyi ja alkoi kysellä. "En minä ole salaperäinen" Raul naurahti jälleen "saat pitää sen jos todella haluat. En vain ymmärrä miksi pidät siitä niin paljon." Springa vastasi hymyllä ja painoi kuvaa kovemmin itseään vaten. Raul nauroi, kosketti tytön hiuksia ja lähti.
Ovi kolahti ja Mayn kynä tipahti lattialle. Salamannopeasti hän paiskasi kirjan kannet kiinni ja heitti sen sängyn alle. Hän oli lukenut sen. Joka ainoan sanan, eikä tiennyt mitä ajatella. Pitäisikö hänen puhua Raulille? Raul tuli makuuhuoneeseen. "Oletko kunnossa?" Hän kysyi Mayltä, joka vain istui sängyn reunalla seinää tuijottaen. Nainen hymähti vastaukseksi ja pyörähti peiton alle.
Keskellä yötä nousi Raul levottomana sängystään. Hän pyöri ympäri asuntoa, muttei millään keksinyt miksei saanut unta. Hän palasi sänkyynsä ja muisti unohtaneensa merkinnän tältä päivältä. Raul veti kirjan esiin sängyn alta ja avasi sen varovaisesti. Hän löysi paikan johon oli viimeksi lopettanut, mutta kirjaan oli lisätty jotain. Yksi ainoa lause sivulla, joka vielä eilen oli ollut tyhjä. Yksi ainoa lause, joka suorastaan pysäytti Raulin sydämen: "Minä tiedän."
]]>2008-04-06T17:46:00+03:002019-09-05T16:58:19+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/04/show-me-your-worldfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[I'm sick of all your lies]]>13. osa on nyt täällä, ja kuten edellisen osan kommenteissa jo mainitsinkin, olen nyt kirjoittanut koko tarinan loppuun asti ja osien lopullinen määrä on 16. Vielä ei kuitenkaan ole viimeisen osan vuoro, mutta toivottavasti viihdytte tämän osan parissa :) viimesessä kuvassa on muuten tosi ärsyttävä epäkohta, mutta ei vaan pystyny avaamaan peliä neljättä kertaa...
Kotona May odotti jälleen. Ilta hämärsi jo, eikä Raulista taaskaan kuulunut mitään. May alkoi toden teolla kyllästyä ainaiseen odottamiseen ja tiesi kyllä Raulin salaavan jotain. Hän ei pitänyt siitä. Koskaan ennen ei hän ollut huomannut Raulin käyttäytyvän niin oudosti, mutta nyt hän oli tehnyt niin jo pidemmän aikaa. Hänen olisi tehnyt mieli rikkoa kaikki käsille osuva, tuhota samantien koko talo pelkästä turhautuneisuuden tunteesta. Hän tiesi, että jotain oli vialla, mutta hän ei vain keksinyt mikä.
May oli jo odottanut niin monena iltana, että hänen ei oikeastaan pitäisi enää huolestua. Hänen pitäisi pitää sitä aivan normaalina, että Raul luuhaa päivät ja yöt ties missä palaten kotiin aina toinen toistaan oudomman tekosyyn varjolla. Niin, jotain todellakin oli vialla, May vain ei keksinyt mitä. Hän siirtyi makuuhuoneeseen ja istui sängylle. Hän istui siinä hetkisen kattoon katsellen, ja nousi sitten noukkiakseen tossunsa sängyn alta. Mutta tossujaan hapuillessa osui hänen kätensä johonkin muuhun. Johonkin kovaan. Hän veti kirjan pois sängyn alta ja katseli sitä.
Kirja ei ollut pölyinen, vaikka niin olisi voinut luulla, kun se kerran löytyi sängyn alta. Ei, se ei ollut lainkaan pölyinen. Vaikka kirja olikin säilötty sängyn alle, oli se käytössä päivittäin. May avasi kirjan kannen epäröiden. Hän luki ensimmäisen sivun henkeään haukkoen ja lyyhistyi sängylle.
Sillä aikaa vietti Raul aikaansa metsässä Springan kanssa, autuaan tietämättömänä morsiamensa mielenliikkeistä. Muut metsän elävät eivät olleet lainkaan innostuneita siitä, että Springa toi joka päivä mukanaan tuo miehen. Ihmisen. He seurasivat näitä kahta kuin korppikotkat, odottaen milloin olisi hyvä hetki iskeä. Springa tiesi sen, eikä aikonut antaa heille mahdollisuutta suunnitelmiensa toteuttamiseen, vaan pysyi koko ajan Raulin lähellä. Eivätkä muut dryadit suinkaan olleet ainut syy siihen, että Springa pysytteli Raulin lähellä. Hän oli kiintynyt mieheen, eikä enää halunnut taikka osannut enää päästää tästä irti.
Mutta joka päivä tuli se aika, jolloin Raulin piti lähteä kotiin. Kumpikaan heistä ei olisi halunnut hänen lähtevän, mutta molemmat myös tiesivät, ettei vaihtoehtoja ollut. Joka ilta he hyvästelivät toisensa haikeasti, vaikka tiesivätkin tapaavansa taas seuraavana päivänä. Oli aika erota jälleen. "Tulen kyllä huomenna" Raul sanoi hymyillen. "Tiedän, että tulet, mutta etkö voisi jäädä?" Springa kysyi "Haluaisin, mutta en voi. Ties mitä ihmiset ajattelisivat jos katoaisin kokonaiseksi vuorokaudeksi" Raul naurahti "Mutta eihän kukaan edes huomaisi, jos jäisit yhdeksi yöksi" Springa hymyili. Raul nauroi vastaukseksi ja irrotti kätensä Springan käsistä. "Nähdään huomenna" hän kuiskasi ja painoi huulensi Springan poskelle.
Ovi kolhati ja May havahtui. Hän oli jo useamman tunnin ajan istunut sängyllään kirja kädessään. Hän ei ollut lukenut ensimmäistä sivua edemmäs, hän ei halunnut tietää enempää. Hän tyrkkäsi kirjan takaisin sängyn alle ja alkoi järjestellä sänkyä, jotta hän pääsisi nopeasti nukkumaan. Raul tuli huoneeseen tervehtien Maytä ja painui samantien peiton alle. Kun May näytti nukkuvan, otti Raul kirjan varovaisesti sängyn alta ja lisäsin merkinnän tältä päivältä. ]]>2008-03-30T13:25:00+03:002019-09-05T16:58:21+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/03/i-m-sick-of-all-your-liesfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[I know when to talk]]>Ehdinpä :) Meinasin myöhästyä tänkin osan kanssa, alkaa vähän ote lipsua kaikessa näin koeviikon lähestyessä. No siis, suoraa jatkoa seuraavalle osalle, tämä on sitäkin lyhyempi, mutta kohta on taas sunnuntai ja saatte taas uuden osan. Loppu alkaa muuten jo häämöttää, varautukaa ;)
"Mitä ihmettä sinä puhut?" Raul naurahti ja työnsi tytön lähemmäs puita. "Vie minut sinne" Springa toisti "En minä voi viedä sinua kaupunkiin" Raul sanoi "Miksi et voisi? Vie minut sinne, kiltti." Springa aneli "Sinä tiedät, että ihmiset vihaavat nymfejä ja metsää." Raul yritti selittää Springalle "Tiedänhän minä, mutta voit silti viedä minut sinne." "En voi, sinut tapetaan kylmästi, sanaakaan sanomatta. Ties vaikka minutkin tapettaisiin." "Ei minua tapeta. Eivät ihmiset tiedä miltä nymfit näyttävät." "Katso kasvojasi. Yhdenkään ihmisen kasvot eivät ole tuollaiset." Raul naurahti "Millaiset?" Springa kysyi "Lumoavat."
Springa naurahti, mutta jatkoi sitten: "Kiltti, vie minut kaupunkiin" Springa pyysi "Etkö ymmärrä etten voi viedä sinua sinne. En halua tapattaa sinua" Raul sanoi "Mutta minä niin haluaisin nähdä kaupungin." Springa kuiskasi. "Voin kertoa sinulle siitä" Raul sanoi ja Springan ilme kirkastui, mutta synkistyi samantien. "Ei se ole sama asia." Hän sanoi ja lähti metsään. "Odota" Raul sanoi ja lähti tämän perään. "Voin tuoda sinulle kuvia" "Mitä ne ovat?" Springa kysyi innostuneena "Ne ovat... Tuota..." Raul ei keksinyt miten selittää mikä kuva on. "Sittenpähän näet" hän naurahti. "Kerro minulle siitä" Springa sanoi ja istuutui maahan. "Mistä?" Raul kysyi ja istui tytön viereen. "Kerro minulle kaupungista."
Raul mietti hetken ja aloitti sitten. Hän puhui ja puhui, kertoi kuinka kaupungit olivat syntyneet ja miksi ihmisten oli hyvä asua kaupungeissa. Springa ei keskeyttänyt häntä kertaakaan, kuunteli vain hartaasti.]]>2008-03-27T20:30:00+02:002019-09-05T16:58:23+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/03/i-know-when-to-talkfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[Make me a part of you]]>Noniin, 11. osa myöhästyi hieman, mulla oli odotettua enemmän elämää, toivottavasti voitte elää sen kanssa ;) Kuten jo vähän varoittelinkin, tämä on to-del-la lyhyt osa, samoin seuraava, 12. osa, joka toivon mukaan ilmaantuu nettiin keskiviikkona tai torstaina.
Raul jäi seisomaan paikoilleen katsellen suuntaan, johon Springa oli kadonnut. Hän tunsi olonsa täydelliseksi hölmöksi. Mikäli Springa oli puhunut totta, tämä todella oli pelastanut Raulin hengen peräti kaksi kertaa. Raul olisi halunnut vajota maan rakoon. Miksi hän oli käyttäytynyt niin? Miksi hän ei vain voinut kuunnella ja kiittää Springaa? Hän läimäisi itseään poskelle toivoen heräävänsä syvästä unesta, mutta niin ei käynyt. Hän katsoi Springan puuta ja oli jo mennä koputtamaan sitä, mutta käveli kuitenkin vain puun ohi ja tietä pitkin takaisin kaupunkiin.
Seuraavana aamuna Raul palasi. Hän kosketti kirsikkapuun runkoa ja kuiskasi Springan nimeä. Springa puolestaan katseli Raulia toisen puun oksalta. Hän suorastaan toivoi, että Avant tulisi ja tällä kertaa veisi Raulin mukanaan. Niin vihainen hän yhä oli. Raul kuitenkin oli kärsivällinen ja pysyi puun juurella. Lopulta Springa kyllästyi ja hyppäsi puun oksalta maahan. Raul kääntyi häntä kohti anteeksipyytävä ilme kasvoillaan. Springa katsoi häntä kylmästi.
"Mene pois" hän sanoi "Springa, minä... Anteeksi." Raul sanoi ja käveli Springan viereen "Sinun täytyy lähteä. Nyt." Springa sanoi kylmästi eikä ollut huomaavinaan Raulin sanoja. "Springa älä viitsi. Kuuntelisit." Raul aneli "Ai sellainenko sinä olet. Se ei käy laatuun, että sinä kuuntelisit jota kuta, mutta kun sinulla itselläsi on jotain sanottavaa, täytyy kaikkien muiden kuunnella." Springa naurahti ivallisesti "Ei, olet ymmärtänyt väärin." "En ole mikään typerys, muistan kyllä mitä sanoit eilen. Muistan sen sanatarkasti." "Springa olen pahoillani siitä mitä sanoi. En tarkoittanut sitä." Raul sanoi surkeana. "Et varmasti. Lähde." Springa kääntyi ympäri ja lähti kävelemään metsään. "Ei odota!" Raul huusi. Hän juoksi tytön perään ja nappasi tämän kädestä kiinni. Springa huokaisi ja kääntyi ympäri.
"Anteeksi" Raul sanoi vielä kerran. Springa katsoi häntä pitkään. Hänen mielensä olisi tehnyt antaa anteeksi, mutta se olisi ollut aivan liian helppoa Raulille. Hän riuhtaisi kätensä ja lähti jälleen pois päin. "Älä viitsi, Springa. Sä tiedät, että mä olen pahoillani. Miksi sä et vain voi antaa mulle anteeksi?" Raul voihkaisi Springan perään ja jäi seisomaan paikoilleen. Nämä sanat kuultuaan Springa pysähtyi. Hän kääntyi ympäri ja käveli aivan Raulin viereen. "Koska olet ihminen." hän kuiskasi ja lähti taas. Raul alkoi jo luopua toivosta. Olivatko ihmiset todella niin pahoja? Kuinka Springa saattoi pitää ihmisiä pahoina, kun hän oli juuri kertonut mitä nymfit tekevät? Raul lähti takaisin puulle ja kosketti sen runkoa. "Näkemiin." hän kuiskasi ja lähti tielle. Metsä harventui hänen vasemmalla puolellaan ja hän lähestyi kaupunkia. Viimeisten puiden kohdalla ilmestyi Springa hänen eteensä. "Vie minut kaupunkiin" tyttö sanoi]]>2008-03-24T14:32:00+02:002019-09-05T16:58:25+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/03/make-me-a-part-of-youfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[I'm no barbie doll]]>Tänään saatte oikein extrapitkän osan luettavaksenne :) Seuraavat kaksi osaa ovatkin sitten toodella lyhyitä, ja ne ilmestyy vähän pienemmillä aikaväleillä. 11. osa tulee ihan normaalisti ensi sunnuntaina, mutta 12. ilmestyy jo keskiviikkona tai torstaina.
Raul siristi silmään ja pyyhkäisi huomaamattomasti nenäänsä. Huoneessa leijaili pannukakkujen makea tuoksu, joka toi Raulille mieleen mummolan. Niin, vain mummolan. Mayn tarkoitus ei suinkaan ollut ollut muistuttaa rakastaan tämän jo edesmenneestä isoäidistään, mutta näin kävi. Raul nousi istumaan ja katseli keittiössä hääräävää Maytä kyllästyneenä. "Huomenta rakas" May hihkaisi pirteänä ja pyöräytti pannukakun ympäri "nukuitko hyvin?" May käyttäytyi kuin mitään ei olisi tapahtunu, mutta Raul muisti edellisen illan turhankin hyvin. Häntä eivät kiinnostaneet pannukakut, eikä hän oikeastaan halunnut nähdä Maytä alkuunkaan. Hän hymähti hiljaa vastaukseksi ja käveli jääkaapille. May latoi lautaselle neljä pannukakkua. "Tuossa" hän sanoi ja ojensi lautasen Raulille. "Ei kiitos" Raul sanoi tylysti, työnsi lautasen pois ja otti jääkaapista voileipä tarvikkeet. "Ootko sä vielä vihanen?" May kysyi lempeästi. Raul naurahti itsekseen ja keskittyi leipiinsä. "Kulta?" May kummasteli. Kysely alkoi ärsyttää Raulia yhä enemmän ja enemmän. Hän ei pitänyt hellittelynimistä, eikä siitä, että riidat vain lakaistiin maton alle. Ei hän ollut kovin innostunut puhumaan yöllisestä kohtauksesta, muttei myöskään käsittänyt miksi May käyttäytyi niin tavallisesti.
Raul istahti pöydän ääreen leipänsä kanssa ja mutusti sitä mitään sanomatta. Hetken kuluttua May istui hänen viereensä ja päällysti pannukakkunsa hillolla ja sokerilla. "Anteeks siitä eilisestä. Mä olin vaan niin väsynyt ja huolissani, etten oikein osannut käyttäytyä. Tiedäthän?" May sanoi. Raul murahti vastaukseksi, muttei edes tiennyt mitä oli yrittänyt sanoa. "Raul hei, älä viitsi" "Mä en vain ymmärrä, miksi sä epäilet mua." Raul sanoi. Hän halusi saada Mayn vakuuttuneeksi siitä, ettei hän ikimaailmassa menisi metsään, eikä May näin ollen enää kyselisi niin paljon. "Anna anteeks, kyllä mä tiedän ettet sä menis siihen paikkaan." May sanoi ja hieraisi sulhasensa olkapäätä. Raulin olisi tehnyt mieli nauraa päin Mayn kasvoja. 'Se paikka'. Nainen ei edes uskaltanut sanoa sanaa 'metsä'. Raul kuitenkin piti naurunsa omana tietonaan ja sopu oli jälleen saavutettu.
"Mun pitää nyt lähteä, nähdään illalla" May sanoi syötyään pannukakkunsa ja lähti laukku olallaan ulos. Raul jäi pöydän ääreen istumaan ja kuunteli, kun May käveli rappukäytävässä. Hän tiputti leivän lautaselleen ja painoi otsansa kättään vasten. Tällä kertaa hänen oli ajateltava. Ajateltava menisikö hän metsään vai ei. Osa hänestä halusi palata sinne, mutta osa varoitti. Raul ei tiennyt mitä dryadit halusivat tai mitä ne tekisivät. Hän pelkäsi, mutta samalla hänen sisällään kaihersi pienoinen kaipuu metsään. Hän istui pöydän ääressä kaikkea metsässä tapahtunutta miettien useita minuutteja, ennen kuin nousi ylös ja heitti leipänsä pois. Hän vilkaisi ikkunasta vastapäiseen taloon, jossa riideltiin jälleen. Koko kaupunki tiesi, että juuri siinä talossa riideltiin usein. Koko kaupunki myös tiesi miksi. Saisikohan Raulkin samanlaisen maineen? Jos May koskaan saisi tietää hänen olleen metsässä tämä varmasti lähtisi ovet paukkuen eikä koskaan palaisi. Niin, May oli ankara metsää kohtaan. Hän ymmärsi sitä vielä vähemmän kuin Raul.
Raul ei suinkaan halunnut olla mikään kapinallinen, hän vain piti metsästä. Hän ei käynyt siellä tuhotakseen suhteensa, hän vain oli kiinnostunut metsästä. Raul pakkasi laukkunsa ja lähti asunnosta. Hän kääntyi vasemmalle, toisin kuin yleensä. Tällä kertaa hän ei menisi metsään. Hän menisi suoraan koululle, vasemmalle.
Syystä tai toisesta Raul tunsi olonsa ulkopuoliseksi koulullaan. Hän istuskeli takarivissä kuunnellen professorin kertomuksia ties mistä ja sai osakseen murhaavia katseita naputeltuaan kynäänsä turhan innokkaasti pöytää vasten. Yht'äkkiä hän alkoi pakata laukkuaan ja sai yhä enemmän katseita osakseen. Hän ryntäsi ulos sanomatta sanaakaan. Hän suorastaan juoksi raikkaaseen ulkoilmaan ja palasi kotiinsa. Mikä oli vikana? Aivan kuin hän ei pystyisi olemaan sisätiloissa, vaan tarvitsi koko ajan raikasta ulkoilmaa. Silloin hän teki päätöksensä. Hänen täytyi saada tietää mitä tapahtui.
Koko aamuun oli Springa istunut puunsa oksalla ja katsellut tielle. Raul ei ollut tullut. Aina ennen oli Raul kävellyt jo aikaisin aamulla edestakaisin tiellä, mutta tänään hän ei ollut tullut. Silti Springa odotti. Hän odotti ja odotti, vaikka olikin jo heittänyt toivonsa. Viimeiset vielä juoksivat tiellä minkä jaloistaan pääsivät, mutta Raulia ei heidän joukossaan näkynyt. Aivan yllättäen hän tunsi kopauksen puunsa rungolla ja katsoi alas. "Mitä sä olet tehnyt mulle?" Raul kysyi. Springa hypähti alas ja naurahti. "Mitä sinä puhut?" hän kysyi "Mitä sä olet tehnyt mulle?" Raul toisti kysymyksensä purren hampaansa yhteen. "Kuinka niin mitä olen tehnyt sinulle, en tietenkään mitään." Springa nauroi ja lähti kävelemään syvemmälle metsään. "Mihin sä menet?" Raul kysyi eikä liikkunut minnekään. "Suojaan" Springa sanoi ja ojensi kätensä Raulille. "Mä en lähde sun kanssa enää mihinkään." Raul sanoi kylmästi ja laittoi kätensä puuskaan. "Tiedät itsekin, ettei tässä ole turvallista. Ei sinun, eikä minun kannaltani. Jos joku näkee sinut metsässä, alkavat ihmiset epäillä ja kysellä, saati jos he sitten näkevät sinut vieraan tytön kanssa." Springa sanoi "Mä haluan silti nähdä koko ajan tielle." "Selvä, jäädään lähelle" Springa sanoi ja heilautti kättään, johon Raul lopulta tarttui.
"Voitko nyt kertoa mitä teit minulle?" Raul kysyi kun he olivat siirtyneet kauemmas tieltä. "Voisin, mutta en ymmärrä mistä puhut." Springa sanoi "Ymmärräthän, vastaa mulle! Mitä sä teit?" Raul korotti ääntään. "Ai niin, taisin pelastin henkesi. Anteeksi." Springa sanoi hämillään. "Mitä? Ei, en mä sitä tarkottanu. Tai siis. Mitä?" Raul takelteli. Springa kohautti olkiaan ja katseli maahan. Häntä oli todella loukattu. Raul vain rynnisti metsään syyttelemään häntä. Springa oli odottanut jotain aivan muuta. "Kiltti, kerro mulle mitä eilen tapahtui" Raul pyysi pala kurkussaan. Springa katsoi häntä ja näki kuinka uteliaisuus ja pelko myllersivät miehen sisällä. "Tiedätkö mitä dryadit ovat?" Springa kysyi "Tiedän, ne ovat metsän henkiä" Raul sanoi "Niin, tiedätkö mitä me teemme?" "En, kerro minulle, kiltti" Raul aneli "Dryadit ovat leikkisiä. Tiedätkö mikä on najadi?" Springa kysyi "Tiedän, mutta mikä tämä kuulustelu on olevinaan? Tulin tänne kysymään mitä eilen tapahtui ja sinä vain kyselet minulta kaiken maailman hengistä!" Raul karjaisi vihaisena "Kuuntelisit." Springa tuhahti "tässä metsässä on lampi. Se on melko kaukana, mutta sinne löytää helposti. Lammessa on najadeja, ja tiedätkö mitä ne tekevät ihmisille?" Springa kysyi "En" Raul vastasi hiljaa "Ne vievät miehet pinnan alle, eivätkä päästä pois." Springa sanoi
"Ne siis tappavat ihmiset?" "Niin, tai kuka tietää mitä tapahtuu. Pinnan alle miehet katoavat, eivätkä koskaan palaa takaisin." Springa täydensi ja Raul hengitti syvään. "Ihmiset siis todella kuolevat tässä metsässä." Hän totesi itselleen. "Sanoinhan jo, kukaan ei tiedä mitä miehille tapahtuu, mutta ainakaan he eivät palaa entiseen elämäänsä." "Mutta, miten dryadit liittyvät tähän kaikkeen?" Raul kysyi "Dryadit johdattavat miehet lammelle. He saavat miehet mukaansa ja vievät nämä lammelle." "Mikset sinä sitten tee niin?" Raul kysyi "En tiedä." Springa sanoi ja Raul naurahti vastaukseksi. "Ja sinäkö luulet, että kaiken tämän jälkeen uskon ettet vie minua tälle salaperäiselle lammelle ja hukuta omin käsin." Raul ivasi "En ikinä!" Springa huudahti loukkaantuneena "en ikinä tekisi sitä kenellekään, varsinkaan sinulle." hän sanoi ja loi Rauliin paheksuvan katseen. "Okei okei, ei sun tarvitse suuttua." Raul sanoi "En ymmärrä sinua. Kaiken sen jälkeen, mitä olen vuoksesi tehnyt uskallat epäillä minua? Olen pelastanut henkesi kahteen kertaan, olen puhunut sinulle ja usko huviksesi, dryadit eivät sitä usein tee. Olet kiittämätön, todellinen ihminen, et mikään muu. Sinussa ei ole mitään erilaista, vain se että et pelkää." Springa sanoi ja lähti.]]>2008-03-16T18:47:00+02:002019-09-05T16:58:27+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/03/i-m-no-barbie-dollfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[We know how to hurt]]>9. osa on täällä. Tällä kertaa kuvia on ainoastaan viisi, mutta tekstiä kuitenkin enemmän kuin yleensä.
"Mistä he puhuvat?" Springa kysäisi lammen reunalla istustelevalta najadilta. "Sinusta" tämä vastasi suorasukaisesti. Springa naurahti ja kysyi uudestaan mistä najadit puhuivat. "Johan sanoin, sinusta." Tharina tunnettu najadi vastasi ärhäkästi ja laskeutui veteen. "Minustako?" Springa kysyi epäillen "Niin, sinusta. Pitääkö se sanoa vielä moneenkin kertaan?" Thar tuhahti ja kastoi kasvonsa vedessä. "Miksi he minusta puhuvat?" Springa kysyi eikä voinut millään käsittää najadien puhuvan hänestä. "Olet typerä, tiesitkös?" Thar ivasi. Hän laski suunsa veteen ja puhalsi veteen kuplia. "Totta puhuen minulla on tällä hetkellä typerä olo. Kerro miksi he puhuvat minusta?" "Sanoinko jo, että olet typerä?" Thar sanoi noustuaan vedestä "he puhuvat sinusta, koska ovat kuulleet huhuja." "Mitä huhuja? Kerro heti!" Springa hihkaisi innostuneena. Ajatella, että hänestä, Springasta kiersi huhu metsässä. Toivottavasti se olisi tällä kertaa joku muu, kuin muistutus siitä että häntä kutsuttiin epäonnistuneeksi.
"Ja kukas se siinä" toinen najadi lipui paikalle. Hänen äänensä oli lempeä ja Springa keskustelisi paljon mieluummin hänen kuin Tharin kanssa. "Olen Lai" Najadi esittäytyi "Tiedän kyllä kuka olet" Springa sanoi. Springa oli kuullut Laista. Juuri Lai oli najadeista pahamaineisin. Springa ei ollut koskaan ennen nähnyt Laita, mutta monet huhut ja tarinat kertoivat hänestä. Ei ollut miestä, joka ei olisi langennut lampeen Lain kauneudesta ja Springa kyllä ymmärsi miksi. "Olen Springa" Springakin päätti kohteliaisuudesta esittäytyä. "Teidätkös, minäkin tiedän kuka sinä olet" Lai sanoi hymyillen. Springa loi Laihin kysyvän katseen ja toivoi tämän jatkavan. "Kyllä vain, huhu on kantautunut lammelle asti." Lai naurahti ja liikkui lähemmäs Springaa. "Mikä huhu?" Springa kysyi pelokkaasti ja liikahti kauemmas. "Tiedämme miehestä" Lai sanoi vakavana "Mutta... Mikä mies?" Springa naurahti vaivautuneena. "Voisit esitellä hänet meille" Lai sanoi ja hänen takaansa kuului naurua. "Mut-... En ymmärrä mistä puhut" Springa naurahti jälleen ja kohautti olkiaan. "Ai sinä olet sellainen tyttö" Lai sanoi halveksunut sävy äänessään.
"Millainen?" Springa kysyi heti "Pidät ihmisistä, etkö pidäkin?" "Niin pidän." Springa sanoi "Ymmärrän." Lai sanoi "olet se harvinaislaatuinen tapaus, josta olemme kuulleet." Keskustelun kulkui alkoi ahdistaa Springaa ja tämä lähti peruuttamaan hiljaa. "Miksi lähdet?" Lai kysyi ja nousi vedestä. Springa ei vastannut. "Tiedäthän, ettemme me sinua satuttaisi" Lai sanoi ja najadit hänen takanaan nauroivat jälleen. "Springa rakas, sinunhan se pitäisi tietää. Käyt täällä aina uudestaan ja uudestaan, emmekä ole koskaan tehneet sinulle mitään pahaa." Lai sanoi ja pysähtyi aivan Springan eteen. "Tiedän sen." Springa sanoi hiljaa "Miksi sitten pelkäät?" Lai kysyi hymyillen "Minä... Minun täytyy lähteä" Springa sanoi, kääntyi ympäri ja lähti. "Kai tiedät, että odotamme sitä miestä? Hän löytää lammelle, ennemmin tai myöhemmin. Tiedät sen itsekin!" Lai huusi Springan perään.
Nuo sanat jäivät kaikumaan Springan pään sisälle. Jos niin kävisikin? Kaiken sen jälkeen, mitä Springa on Raulin vuoksi tehnyt, mies löytäisi lammelle ja Lai veisi hänet mukanaan. Toisaalta Springa oli vakuuttunut, ettei niin kävisi. Hän seuraisi Raulin jokaista liikettä tämän ollessa metsässä ja varmistaisi näin, ettei Raul päätyisi lähellekään lampea. Mutta mitä tapahtuu, jos Springa ei onnistukaan suunnitelmassaan? Jos hän seuraa Raulia viikkojen, jopa kuukausien ajan ja hän silti päätyy lammelle, mitä sitten tapahtuu? Raul tietysti on mennyttä, mutta entäpä Springa? Totta kai hän kiintyisi mieheen, jota seuraa koko ajan ja kaikkialle metsässä. Hän sitä paitsi kiintyy helposti ihmisiin. Raul ei suinkaan ole ensimmäinen, josta Springa on kiinnostunut. Muut vain ovat pelänneet metsää eikä Springa ole koskaan päässyt tutustumaan heihin. Raul kuitenkin oli jotain aivan muuta. Hän ei pelännyt metsää ja häneen Springa oli jo tutustunut. Jos Springa ottaisi tehtäväkseen Raulin seuraamisen, mitä hän tekisi jos Raulia ei enää yht'äkkiä olisikaan? Se on kysymys, johon Springa ei halunnut vastausta. Hän halusi uskoa pystyvänsä pitämään Raulin poissa lammelta, turvassa.
Springa asettui jälleen puunsa oksalle ja toivoi Raulin tulevan. Nyt hän oikeastaan pelkäsi, että Raul oli pelästynyt yöllistä tilannetta niin paljon, ettei uskaltaisi enää tulla metsään. Sehän oli ollut tarkoituskin, mutta nyt Springa toivoi ettei Raul olisi pelästynyt siitä turhan paljon ja palaisi vielä takaisin. Raul oli kyllä sanonut tulevansa, mutta silti Springaa epäilytti. Ihmisluonto oli kummallinen ja ties mitä Raul ajatteli nukuttuaan rauhassa kotonaan. Metsä ei varmasti tuntuisi yhtä houkuttelevalta kuin oma turvallinen peti, mutta ehkä jokin ajaisi Raulin vielä takaisin. Springalla ei ollut aavistustakaan, että myös kaupungissa, Raulin kotona oli tapahtunut jotain, mikä vaikuttaisi hänen haluunsa lähteä.]]>2008-03-09T18:51:00+02:002019-09-05T16:58:29+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/03/we-know-how-to-hurtfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[I will never be ignored]]>No niin, uusi osa on täällä taas. Onnistuin eilen poistamaan läjän ladattuja, ja siinä samassa lähti vahingossa iso osa metsän kasveista. Ei hätää, tavarat löytyivät kyllä roskakorista eikä suurempaa vahinkoa päässyt käymään, mutta kun tavarat vielä olivat poissa muutti pelini ladatut kasvit pelin valmistavaroiksi, eivätkä ne tietenkään muuttuneet automaattisesti takaisin entiselleen.Tästä johtuen jouduin rakentamaan ison osan metsästä uudelleen ja se on nyt vähän erinäköinen. Jos jossain kuvassa hyppelee ruukkukukka tai antiikkiruukku, niin yrittäkää vaan olla kiinnittämättä siihen huomiota ;)
Dryadien keskuudessa ei tunnettu sanaa 'uusinta', joten jokainen lähti yksitellen omalle tielleen jättäen Springan ja Raulin kaksin. Springa oli yhä kyykistyneenä Raulin eteen eikä kumpikaan heistä sanonut sanaakaan. Raulilla oli syyllinen olo. Kuin hän olisi rikkonut Springan ja metsän sääntöjä, kun ei ollut heti lähtenyt pois. Springan taas kävi Raulia sääliksi. Hän vaikutti pelokkaalta ja haavoittuvaiselta. Springa tiesi Raulin eksyneen ja dryadit olivat osa tytön viekasta suunnitelmaa. Tällä tavoin Raul ymmärtäisi, ettei metsä ole turvallinen paikka ihmiselle ja pysyisi poissa.
Springa ojensi kätensä Raulille ja mies tarttui siihen empien. Tyttö nousi ylös ja veti Raulin mukanaan. He olivat molemmat aivan hiljaa ja katsoivat toisiaan silmiin. "Anteeksi" Raul kuiskasi lopulta. Springa painoin otsansa hymyillen Raulin otsaa vasten ja puristi miehen kättä. Raul kietoi kätensä Springan ympärille ja huokaisi. Hän tunsi olevansa turvassa.
Springa irrottautui Raulin syleilystä. "Sinun täytyy lähteä" hän sanoi hiljaa. Raul nyökkäsi ja Springa lähti johdattamaan tätä tielle. Tie löytyi yllättävän läheltä ja Raul tunsi itsensä täydelliseksi hölmöksi. Kuinka hän ei ollut löytänyt sitä itse? "Muuten, mitä äsken tapahtui?" Raul kysyi Springalta "Sinä eksyit metsään." Springa vastasi mitään sanomaton ilme kasvoillaan. Raul katsoi tyttöä yllättyneenä. "Mutta miten sinä...?" Raul änkytti ja Springa naurahti. "Niin, minä tiedän. Sanoinhan jo, että et ymmärrä tätä metsää." Hän sanoi viekkaasti hymyillen. "Mikä nimesi on? Vai onko tässä metsässä edes nimiä?" Raul kysyi nauraen. "Hölmö, totta kai meillä nimet on" Springa sanoi "minä olen Springa" hän sanoi ja katsoi Raulia. "Springa. Se on... tuota... erikoinen nimi" Raul takelteli ja Springa vastasi heleällä naurullaan tönäisten Raulia tietä kohti.
Raul tajusi vihjeen ja lähti kävelemään tielle, mutta kääntyi melkein samantien takaisin. "Tuota... Springa?" hän kysyi ujostellen. Springa käveli miehen vierelle, suorastaan vaarallisen lähelle tietä. "Saanko tulla huomenna takaisin?" Raul kysyi ja tunsi jälleen olonsa typeräksi. Springa vastasi naurulla ja nyökkäsi. "Voitko kertoa minulle metsästä?" Raul lisäsi vielä "Vain jo sinä kerrot minulle kaupungista" Springa hymyili ja lähti takaisin metsään. "Niin niin, kaupungista..." Raul mutisi.
Mitä ihmettä metsän olennolle voisi kertoa kaupungista? Sehän on sama asia, kuin kertoisi lapselle miten linnut osaavat lentää. Kaupunki oli Raulille itsestäänselvyys, eikä hänellä ollut aavistustakaan mitä siitä pitäisi sanoa. Raul pähkäili asiaa koko matkan kotiovelle saakka, ennen kuin tajusi olleensa koko yön poissa. Nyt hänen mieleensä ponnahtivat kaikki muut kysymykset, joilla ei ollut mitään tekemistä metsän tai kaupungin kanssa. Mitä ihmettä hän sanoisi Maylle? Toivottavasti tämä olisi nukkumassa.
Raul työnsi avaimen lukkoon ja avasi oven niin varovaisesti kuin suinkin kykeni. Valot olivat päällä ja ruoat pöydässä. May nukkui sohvalla. Raulin omatunto kolkutti kovempaa kuin koskaan. Hän korjasi ruoat pois pöydältä ja kyykistyi sitten Mayn viereen. "May..." Hän kuiskasi ja kopautti naisen olkapäätä. Tämä säpsähti samantien hereille ja hyppäsi Raulin kaulaan. "Minä... luulin että..." May vaikeroi. Raul rutisti naisen itseään vasten ja mutisi hiljaa yrittäen rauhoitella tätä. "Mikset soittanut minulle?!" May karjaisi yht'äkkiä ja läiskäisi kämmenellään Raulin poskea. "Anteeksi, en tarkottanu. Unohdin vain ajankulun ja..." Raul yritti selitellä, mutta turhaan. "Vai unohdit sinä ajankulun! Missä edes olit?" "No kun..."
"Olit metsässä, etkö ollutkin? Teet aina sen, minkä kiellän, olit siellä, etkö ollutkin? Juuri kun sanoin, etten halua sinun menevän sinne, niin sinähän otat ja menet!" May kysyi ja Raul ymmärsi mitä tarkoitetaan, kun sanotaan silmien salamoivan. "En tietenkään, mitä minä siellä tekisin?" Raul laski ilmoille valkoisen valheen. May katsoi häntä kysyvästi ja odotti yhä tämän kertovan missä oli ollut. "Olin baarissa" Raul sanoi "piti päästä vähän irrottelemaan, kun täällä on ollu niin kireä ilmapiiri." "Vai baarissa." May tuhahti ja asteli nopeasti makuuhuoneeseen ja paiskasi oven kiinni. Raul huokaisi, sammutti valot ja kääriytyi pienen viltin alle sohvalle.]]>2008-03-02T20:27:00+02:002019-09-05T16:58:31+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/03/i-will-never-be-ignoredfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/<![CDATA[I pray you've heard]]>Tässä se nyt on, 7. osa, joka on itseasiassa aika lyhyt. Kyllä tässä kohtaa pitää pyytää anteeksi kuvista. Kirjoitin liian vaikeasti, enkä saanut otettua kunnollisia kuvia, mutta ehkä selviätte näiden kanssa ;) Toivotaan myös, etten 5. osan yhteydessä asettanut tälle seiskalle liian suuria paineita, mutta kuten jo silloin sanoin, mulla oli hauskaa tätä osaa kirjoittaessa.
Raul luovutti ja päätti lähteä kotiin. Se kuitenkin osoittautui paljon odotettua vaikeammaksi. Hän harhaili ympäri metsää, muttei tuntunut millään löytävän tielle. Raul vilkuili puiden oksille ja taivaalle epätoivoisena ja voihki ääneen toivoen, että joku löytäisi hänet ja auttaisi takaisin kaupunkiin. Ehkä kaikki kadonneet ihmiset olivatkin vain eksyneet metsään, eikä dryadeilla ollut asiaan osaa eikä arpaa.
Yön pimein hetki oli käsillä ja Raul lysähti väsymyksestä maahan. Jos hän nukkuisi yön yli metsässä ja yrittäisi uudelleen valoisan aikaan, hän löytäisi varmasti takaisin. Hetken aikaa Raul ehti maata maassa tähtiä katsellen, kunnes hänelle tuli erittäin epämiellyttävä olo. Kuin kymmenet silmäparit olisivat tuijottaneet häntä pimeyden suojista, mutta ketään ei näkynyt. Raul nousi istumaan ja vilkuili ympärilleen. Hän kuvitteli varmasti. Missään ei näkynyt liikettä eikä hiiskaustakaan kuulunut.
Aivan yllättäen jossain rasahti oksa. Raulin mieleen tulvahtivat muistot vihreäihoisesta olennosta ja hän ponkaisi pystyyn. Samassa kaikkialla hänen ympärillään alkoi näkyä sulavasti liikkuvia hahmoja. Ne liikkuivat nopeasti puulta toiselle Raulin ympärillä ja tulivat koko ajan lähemmäs ja lähemmäs. Raul ei tiennyt mitä tehdä. Hän vain pyöri ympäriinsä ja katseli olentoja. Kun mitään muutosta ei tapahtunut ja olennot tuntuivat tulevan lähemmäs yhä nopeammin Raul lysähti epätoivoisena maahan ja huusi minkä keuhkoistaan sai irti. Kaikki pysähtyi. Ei kuulunut enää tuulen ulinaa, eikä mikään liikkunut. Olennot olivat pysähtyneet ja katsoivat kaikki Raulia.
Raul hautasi kasvonsa käsiinsä ja hänen ympäriltään alkoi taas kuulua epämiellyttävää suhinaa. Hän ei ollut koskaan ennen ollut niin peloissaan. Hänen ei olisi koskaan pitänyt tulla metsään, ei edes katsoa sinne päin. Miksi hän ei vain ollut uskonut Maytä ja unohtanut koko metsän. Hän tunsi itsensä typeräksi ja ymmärsi miksi Springa oli halunnut hänen lähtevän. Nyt Raul toivoi sydämensä pohjasta, että Springa ilmestyisi taas jostain ja hoitaisi nuo kamalat olennot pois, niin kuin hän oli tehnyt sille vihreäihoiselle. Metsässä oli jotain. Jotain mistä ihmisten ei pitäisi tietää ja jotain, joka koituisi Raulin kohtaloksi. Ilman suhina oli loppunut. Dryadit olivat pysähtyneet aivan Raulin viereen ja tämä pystyi kuulemaan niiden hennon hengityksen.
Raul tunsi kosketuksen olkapäässään ja horjahti pelästyksestä. "Mitä te haluatte musta?" Hän kysyi ääni väristen. Oliot katsoivat Raulia silmät pyöreinä ja suut hymyyn vääntyneinä. Raul katsoi niitä kaikkia inhoten. Mitä nuo oliot halusivat? Useimmiten ihminen olisi jo lähtenyt nymfien mukana minne tahansa, mutta Raulissa oli jotain erilaista. Jotain outoa, johon nymfit eivät saaneet yhteyttä.
Oli oikeastaan mahdotonta, että kukaan ihminen olisi ymmärtänyt dryadien käytöstä. He kilpailivat huomiosta. He kilpailivat ihmisistä ja siitä, kuka saisi viedä kenetkin lammelle. Yleensä dryadeista oli hauskaa katsella mitä najadit tekivät, mutta useimmiten najadit eivät tehneet mitään mielenkiintoista ilman ihmisen läsnäoloa. Siksi dryadit kilpailivat ihmisistä. Siksi he halusivat viedä ihmiset lammelle.
Springa kyykistyi miehen viereen ja kosketti tämä olkapäätä. Raul käänsi päänsä nopeasti tyttöä kohti ja hänen kasvoilleen levisi helpottunut ilme. "Auta minua, autathan" hän kuiskasi ja Springa vastasi hymyllä. Hän oli voittanut kilpailun.]]>2008-02-24T19:01:00+02:002019-09-05T16:58:34+03:00https://for-got.vuodatus.net/lue/2008/02/i-pray-you-ve-heardfor-gothttps://for-got.vuodatus.net/
